Kuningas Ahitua halusi päästä Cook'in puheille ja tulikin hänen luokseen suuren seurueen kanssa. Ulkomuodoltaan oli hän upea, mutta samalla hiukan epäluuloisen näköinen. Kun tavalliset kohteliaisuuden temput molemmin puolin olivat toimitetut ja lahjat vaihdetut, ryhdyttiin keskusteluihin. Kuninkaan seuralaisista veti Englantilaisten huomiota enimmin puoleensa eräs Stee niminen tavattoman lihava ja omituisesti tatueerattu mies, joka näytti olevan suuressa arvossa, sillä Ahitua tiedusteli hänen neuvojaan melkein kaikissa asioissa. Stee kyseli muun muassa Englantilaisia heidän uskonnostaan. Kuultuaan että he tunnustivat yhden ainoan Jumalan, joka on luonut maailman ja jonka puoleen he kääntyvät rukouksissaan, näytti Tahitilainen tyytyväisen näköiseltä ja selitti että saarelaisten uskonnolliset käsitykset olivat jotenkin samanlaiset. Sillä aikaa kuin Stee keskusteli näistä seikoista Englantilaisten kanssa, veti kuninkaan huomiota puoleensa Cook'in taskukello. Kuultuaan sen nakutuksen, sanoi hän: "se puhuu", ja kysyi sitten, mitä semmoisella kapineella tehtiin. Kun hänelle selitettiin että se mittaa aikaa niinkuin aurinkokin, nimitti hän sen kohta "pikku auringoksi" osoittaen siten selityksen täydellisesti käsittäneensä.

Matavain-lahdessa otettiin Englantilaisia mitä ystävällisimmin vastaan; siellä oppivat he myöskin tuntemaan Otu kuninkaan, joka oli hyvänsävyinen, vaikka kohta hiukan arkaluontoinen mies. Tuskinpa hän alussa tohti lähestyäkään Englantilaisia, mutta tuli sitten kuitenkin seuralaistensa kanssa heidän laivaansa, jossa etenkin mukavat tuolit miellyttivät tahitilaisia ylimyksiä. Kun laivassa oli aterioitu, annettiin Otulle lahjaksi eurooppalaisia koti-eläimiä, jonka jälkeen kuningas poistui seurueineen vierastensa parista.

Läheisellä Huaheinen saarella tapasi Cook vanhan tuttunsa Oree kuninkaan, joka ihastuneena syleili päällikköämme ja itki ilosta. Tällä saarella joutui kuitenkin Sparrman eräällä kasvintutkimusmatkallaan muutamain alkuasukasten ryöstettäväksi ja oli kadottaa samalla henkensäkin. Kun Oree kuuli tapauksesta, ryhtyi hän pontevasti toimeen rosvojen ilmisaamiseksi ja onnistuikin siinä viimein. Sitä ennen olivat Englantilaiset kuitenkin kerenneet lähteä saarelta vieden mukaansa suuressa määrin sikoja, siipikarjaa ja hedelmiä. Seurasipa Englantilaisten mukana eräs Omai niminen saarelainenkin, jonka Cook vei kotimaallensa ja esitteli siellä kuninkaalle ynnä muille ylhäisille miehille. Raiatean saarelta seurasi Englantilaisia toinenkin alkuasukas nimeltä Ödidi.

Seurasaarilta lähtivät Englantilaiset syyskuun 17 p:nä länteenpäin ja saapuivat lokakuun alussa erääsen saariryhmään, jossa jo Tasman oli käynyt v. 1643 ja jonka he nyt nimittivät ystävällisen vastaanoton vuoksi Ystävyyssaariksi. Luonto oli suonut runsaasti lahjojaan näille saarille, jossa kokospalmu, leipäpuu, sokeriputki ja jamsikasvi hyvin menestyivät. Tavat ja viljelys olivat jokseenkin samanlaiset kuin Tahitillakin, mutta asukkaat näyttivät olevan hieman korkeammalla kehityksen kannalla. Ihmisasumukset eivät olleet ryhmissä, vaan yksitellen aituuksilla toisistaan eroitettujen viljelysmaiden välillä. Tongasaarella, joka on kaikista suurin, näkivät Englantilaiset jonkunlaisen temppelinkin, joka seisoi korkealla alustalla ja oli muuten rakennettu samaan tapaan kuin asumuksetkin s.o. seinät olivat muodostetut maahan pystytetyistä pylväistä ja katos palmunlehdistä. Sisässä nähtiin kaksi huonosti veistettyä puukuvaa, joiden oikeata merkitystä ei Cook kuitenkaan saanut selville.

Tongasaarella näki Cook myöskin kuninkaan. Hän istui paikallaan liikkumatta ja niin naurettavan synkän näköisenä, että Englantilaiset luulivat häntä ensialussa mielipuoleksi. Tervehdyksiin ja kysymyksiin ei hän vastannut mitään; ja kun Englantilaiset sitten antoivat hänelle lahjojansa, salli hän ripustaa ne ympärilleen puhumatta kuitenkaan yhtään sanaa. Seuraavana päivänä lähetti tuo synkkä hallitsija sentään Cook'ille banaaneja ja paistetun si'an, sanoen että ne olivat lahjoja saaren "arikilta" laivan "arikille".

Vietettyään muutamia päiviä Ystävyyssaarilla, ohjasi Cook matkansa jälleen Uuteen Seelantiin sieltä juomavettä noutaakseen uutta eteläistä retkeä varten. Matkalla eroitti ankara myrsky hänen laivansa Adventur'ista, jota hän ei enää tavannutkaan ennenkuin vasta Englannissa. Tehtyään tarpeelliset varustukset Uudessa Seelannissa ja jätettyään sinne joukon koti-eläimiä, lähti hän liikkeelle marraskuun 26 p:nä jäiden täyttämiä eteläisiä vesiä kohden.

* * * * *

Matka oli erittäin vaivaloinen, sillä merimiehet olivat väsyneinä entisistä vaivoistaan jo vähemmän kykeneviä taudin puuskauksia kestämään. Tällä kertaa voitiin kuitenkin purjehtia aina 60 leveysasteelle saakka, ennenkuin ajojäitä alkoi ilmestyä. Nepä olivat outoja esineitä Ödidille, joka nimitti jäätä valkeaksi maaksi ja lumisadetta valkeaksi sateeksi; mutta enimmin kaikista ihmetteli hän tuota eteläseudun pitkää valonaikaa. Eipä hän tahtonut uskoa omia silmiäänkään ja vakuutti, että jos hän kansalaisilleen kertoisi alituisesta päivän valosta ja "kovasta sateesta", (s.o. rakeista) pitäisivät he häntä valehtelijana. Saipa hän sitten tarpeeksi tilaisuutta tottuakseen semmoisia kummia näkemään, silla Cook laski laivansa aina 71 etel. leveysasteelle saakka. Mutta kun ruokavarat vähenivät ja pakkanen alkoi yhä ankarammin ahdistella, päätti Cook (helmik. 5 p:nä v. 1774) lähteä palausretkelle, arvellen että jos mannermaata etelämpänä olisikin, tekee jää pääsyn sinne mahdottomaksi. Tämä päätös herätti yleistä riemua, sillä laivassa oli melkein joka mies sairaana vilusta tai meritaudista; Cook itsekin sai olla viikonpäivät kovasti kipeänä.

Palausmatkalla saavuttiin maaliskuun 11 p:nä Pääsiäissaarelle, jossa hollantilaiset olivat jo sitä ennen käyneet. Sen rannoilla nähtiin tummia, murtuneita kallionlohkareita, jotka luultiin sisältävän rautaa ja joissa havaittiin jälkiä tulivuoren vaikutuksista. Saari oli muuten niukka kasvullisuudesta. Sen asukkaat puhuivat samaa kieltä kuin Tahitilaisetkin ja heidän elämäntapansakin olivat samanlaiset. Suojatakseen itseään auringon polttavilta säteiltä käyttivät he paksuja, usein huippukärkisiä päähineitä letitetystä oljesta tai suuria vesilintujen höyhenistä valmistettuja hattuja. Rannalla näkivät Englantilaiset jyrkkiä muureja neliskulmaisista, säännöllisesti toisihinsa sovitetuista kivistä; kauempana huomattiin niinikään kivestä hakattuja ihmisen kuvia, joille ainakaan silloinen sukupolvi ei enää antanut minkäänlaista merkitystä ja joita Englantilaiset pitivät siitä syystä jäännöksinä hyvin vanhoilta ajoilta.

Kun Pääsiäissaarella oli puute juomavedestä, lähti Cook hakemaan Espanjalaisten jo v. 1595 keksimiä Markesassaaria, jotka hän viimein löysikin, vaikk'ei sieltä missä niiden arveltiin olevan. Maanlaatu ja asukkaat olivat täälläkin samanlaiset kuin Seurasaarilla. Markesalaiset olivat sen ohessa uljaampaa ja voimakkaampaa kansaa kuin Seurasaarien asukkaat; heilläpä ilmaantui tatueeraamistapakin täydellisimmässä muodossaan. Vaatteita eivät he käyttäneet lämpimän ilmanalan vuoksi, mutta nuo monenmoiset ihopiirrustukset vaikuttivat että heidän ruumiinsa näytti ylenympäri verhotulta.