Huhtikuun 12 p:nä lähti Cook taas liikkeelle länttä kohden ja tuli Vaarallisten sekä Palliserin saarien ohi jälleen Tahitiin, jossa Otu ja hänen alamaisensa ottivat Englantilaisia ystävällisesti vastaan. Eräänä aamuna saivat he nähdä ihmeekseen saaren rannikolla kokonaisen tahitilaisen laivaston, jossa oli yli kolmensadan aluksen ja lähes kahdeksantuhatta soturia. Päälliköt ja kaikki kannella olijat olivat täydessä sota-asussaan s.o. varustettuina vaateverhoilla, turbaaneilla ja tavattoman korkeilla kypärillä. Alussa herätti tuollainen äkillinen laivaston kokoominen Englantilaisissa epäluuloa, mutta kohtapa he rauhoittuivat, kun kuulivat että sillä aiottiin lähteä sotaretkelle Cimeon saarelle, jonka asukkaat olivat luopuneet Tahitilaisten yliherruudesta. Cook olisi mielellään nähnyt näiden saarelaisten taistelu-tapaakin, vaan kun hän kuuli että Tahitilaiset mielellään tahtoivat hänen poistumistaan ennen sodan alkua, lähti hän taas liikkeelle varustettuaan itsensä runsaasti ruokavaroilla ja otettuaan sydämelliset jäähyväiset Otu kuninkaalta, joka tällä kertaa näytti Cook'ista sangen taitavalta ja ymmärtäväiseltä hallitsijalta.

Huaheinen saarella kävi Cook vielä kerran katsomassa vanhaa tuttuansa Oree kuningasta, joka viime aikoina oli käynyt heikoksi ja kykenemättömäksi; hänen arvonsa oli niinikään melkoisesti vähentynyt alamaisten silmissä ja täytyipä Cook'in antaa hänelle apuansa muutamien pahantekijäin kiinniottamiseksi. Kun Englantilaiset lähtivät saarelta, otti hän heiltä sydämelliset jäähyväiset. Matkalaisemme poikkesivat myöskin Raiatean saarelle jättäen sinne Ödidin, joka oli nainut Tahitilla ylhäissukuisen neitosen; hänellekin tuntui ero hyvistä ystävistään Englantilaisista katkeralta.

* * * * *

Käytyään pikimittään Ystävyyden- eli Tonga-saarilla, purjehti Cook yhä edelleen länttä kohden ja saapui heinäkuussa Uusille Hebrideille, jotka olivat vuorisia ja metsäisiä saaria. Cook nousi maalle Mallikollon saarella. Ihmiset siellä erosivat kaikista tähän asti tunnettujen saarien asukkaista. He olivat pieniä, ruskea-ihoisia ja peräti rumia. Kaunistuksena käyttivät he kilpikonnanluisia korvakoristeita, villisian hampaista tehtyjä rannerenkaita y.m. Aseena oli heillä nuija ja jousia, joiden nuolet olivat kastetut myrkkyaineesen. Luonteeltaan olivat nämä villit rohkeita ja suoramielisiä; alussa eivät he tahtoneet kuitenkaan ryhtyä vaihtokauppaan Englantilaisten kanssa, mutta kun heidät saatiin siihen taivutetuiksi, noudattivat he siinä kiitettävää rehellisyyttä. Vielä sittenkin kun Resolution oli jo lähtenyt liikkeelle, seurasivat he uskollisesti sen perässä tarjotakseen merimiehille tavaroitaan, joista he olivat jo saaneet maksun ehtimättä niitä kuitenkaan ajoissa jättää ostajille.

Erromangon saarella tapasi Cook vihamielisiä asukkaita. Ne näyttivät ulkomuodoltaankin olevan toista rotua kuin pohjoisten Hebridien asukkaat. Kooltaan olivat he keskinkertaisia ja solakoita; ihon väri oli melkein musta ja tukka takkuvillainen. Heidän luotaan purjehti Cook läheiselle Tanansaarelle, jonka asukkaat keräytyivät kohta Englantilaisten laivan ympärille, koettaen anastaa kaikki mitä vaan saivat kynsiinsä. Näpistelijöitä täytyi karkoittaa kanuunan laukauksilla, jonka jälkeen Englantilaiset nousivat maalle. Saari oli tulivuoriperäinen ja siellä löysivät matkalaiset myöskin lähteen, jossa oli niin kuumaa vettä, ettei siihen sietänyt pistää sormella.

Kun Cook noilla saarilla ei voinut saada ruokavaroja, lähti hän taas purjehtimaan lounaista kohden ja saapui syyskuun 5 p:nä suurelle saarelle, jossa sitä ennen ei kukaan Eurooppalainen ollut käynyt; se oli Uusi Kaledonia.

Saivatpa matkalaiset purjehtia pari tuntia saaren ympäri kulkevan koralliriutan reunoilla, ennenkuin löysivät sen läpi vievän kulkuväylän. Kun Englantilaiset sitten olivat laskeneet laivansa ankkuriin, saapuivat heidän luokseen alkuasukkaat soutovenheillään ja ryhtyivät oitis vaihtokauppaan. Ihmetellen katselivat he Eurooppalaisia ja etenkin heidän muassaan olevia koti-eläimiä, joita he eivät olleet ennen nähneet eikä heidän kielessään ollut edes niille nimiäkään. Maalla otettiin Englantilaisia riemulla vastaan, ja saaren ylimykset pitivät heille lyhyviä puheita, jonka jälkeen Cook jakeli alkuasukkaille lahjojansa.

Maanlaatu oli hedelmätöntä ja muuten jokseenkin samanlaista kuin Uudessa Hollannissa saman leveysasteen kohdalla; kedot olivat peitetyt enimmäkseen vaaleilla ruohokasvilla ja siellä täällä nähtiin myöskin puita. Vuorissa huomattiin olevan metalliaineita. Imettäviä eläimiä ei tavattu laisinkaan ja ainoastaan muutamia kesyttömiä lintuja oli siellä nähtävänä. Asukkaat elättivät itseänsä kalastuksella sekä maanviljelyllä ja olivat juuri istuttaneet juurikkaansa ja banaaninsa. He olivat suurikasvuisia ja puhuivat kieltä, jota Englantilaiset eivät olleet muualla Tyynen meren saaristossa kuulleet. Muutamilla heistä oli paksut huulet, litteä nenä ja kähärä tukka aivan samoin kuin neekereillä; heidän syntyperänsä suhteen arveli Cook että he olivat sekakansaa Ystävyyssaarien ja Uuden Seelannin asukkaista. Vaatteita eivät alkuasukkaat käyttäneet; ainoastaan vyötäisten ympäri kulki nuora, johon oli ripustettu viikunanlehtiä. Aseita oli heillä monenlaisia niinkuin nuijia, keihäitä, linkoja y.m. Luonteeltaan olivat asukkaat ystävällisiä ja rehellisiä. Mielellään sallivat he Englantilaisten kuljeskella saarella katselemassa sen luontoa, viljelystä ja noita kummallisia, mehiläispesän tapaisia, ylhäältä terävähuippuisia asumuksia. [Myöhemmät matkustajat ovat huomanneet Uusikaledonilaisten luonteessa varjopuoliakin; Cook ei ainakaan näy tietäneen että he olivat julmia ihmissyöjiä.]

Cook ei tahtonut viivytellä Uuden Kaledonian saarella sen kauemmin, sillä kesäkuukaudet lähenivät ja niiden kuluessa aikoi hän vielä kerran tehdä matkustuksen etelään. Sitä ennen poikkesi hän kuitenkin Uudella Seelannilla saadakseen siellä mahdollisesti tietoa Adventur'in kohtalosta. Uusiseelantilaiset näkyivät alussa epäilevän, pitäisivätkö he tulijoita ystävinään vai vihollisinaan. Viimein rohkaisivat he kuitenkin mielensä ja tervehtivät heitä niinkuin ystäviänsä ainakin. He kertoivat eräästä taistelusta, joka heillä oli ollut muutaman laivaväestön kanssa ja joka oli päättynyt jälkimäisten surmalla. Englantilaisten mieleen johtui tietysti Adventur, mutta mitään selvää sen kohtalosta he eivät kuitenkaan voineet saada. Vasta myöhemmin kuulivat he sen kamalan uutisen että kymmenen miestä Adventurin laivaväkeä oli joutunut Uudella Seelannilla alkuasukasten surmattavaksi ja sitten heidän ruoaksensa.

Marraskuun 10 p:nä jätti Cook Uuden Seelannin taaksensa ja purjehti noin 55 etel. leveysasteen kohdalla Tyynen meren poikki Kap Hornille. Sieltä ohjasi hän sitten laivansa kaakkoa kohti tammikuun alussa v. 1775 ja löysi erään saaren, joka oli aivan autio ja jonka hän nimitti Etelä Georgiaksi. Sieltä purjehti Cook yhä etemmä kaakkoon, tunkeutui vielä kerran ajojäihin ja löysi muun muassa Sandwich-saaret. Tällä matkalla tuli hän siihen aivan oikeaan päätökseen että kaukana etelänavan tienoilla oli maa-aloja, joissa nuo suunnattomat jäävuoret muodostuvat ja hajoavat sitten ympäri eteläisen jäämeren. Tungettuaan 60 etel. leveysasteelle, kääntyi Cook koilliseen ja saapui Hyvän Toivon niemelle maaliskuussa v. 1775. Siellä sai hän Adventurin kapteenin Furneaux'in jättämän kirjeen, jossa kerrottiin tuo edellä mainitsemamme kymmenen Englantilaisen surullinen kuolema Uuden Seelannin rannoilla. Furneaux itse oli purjehtinut Hyvän Toivon niemeltä Englantiin, jonne hän saapui heinäkuussa v. 1774. Korjattuaan laivansa ja varustettuaan itsensä ruokavaroilla, ohjasi myöskin Cook kulkunsa kotimaahansa päin ja saapui sinne vuotta myöhemmin kuin hänen matkatoverinsa eli heinäkuun 29 p:nä v. 1775.