»Kukka kuihtuva,
Kuinka talvella
Voit sa kukoistaa?
Eikö talvisää,
Lumi, härmä, jää
Tuhoksesi saa?»
»Henki ylevä!
Niinkö kysellä
Kuolematon voi!
Etkö Jumalaa
Tunne korkeaa,
Joka kaikki loi?
Hän voi kukkasen
Kautta pakkasen
Ajan säilyttää.
Talven kylmä sää
Lauhtuu, lumi, jää
Sulaa, lämpiää.»
Katsos, ihminen!
Kuinka kukkanen
Elää, vihertää
Kautta talvisen
Kylmän, toivoen
Kevään lämpimää.
Henki, taivahan
Lapsi korkean,
Samoin tehkös, oi!
Eihän kuolokaan
Hirmuvallassaan
Ijät' olla voi.
Kerran aukeaa
Hauta, laukeaa
Kahle henkien.
Silloin keväimen
Ijankaikkisen
Olet kukkanen.
Jouluna.
Riemu tyyni, lauha
Maata varjoaa;
Ihmisille rauha,
Onni tarjoaa
Lahjojansa.
Riemuin lapsen rinta,
Sydän sykähtää:
Lasta korkehinta
Riemun päivä tää
Muistuttavi.
Riemun tunne jalo
Poven täyttelee
Vanhan: jouluvalo
Häntä näyttelee
Valon maahan.