"Hyvää päivää, Taneli Ilmojenhalkaisija", sanoi se, "mitenkäs voit näin aamupuoleen?"
"Kiitos vaan kysymästä", vastasin minä ja vedin syvään henkeä, "minä voin erinomaisesti ja toivon sitä samaa teidän armollennekin."
"Luulen sinun olevan matkalla alaspäin, Taneli", sanoi se.
"Ka, niinpähän tässä ollaan", sanoin minä.
"Mutta mihin kummaan sinulla sellainen kiire on?" kysyi koirashanhi.
Silloin minä kerroin tälle, miten jouduin saareen ja kuljin eksyksiin suossa ja miten tuo kotka-roisto lensi kuuhun minun kerallani ja miten kuun ukko ajoi minut pois.
"Taneli", sanoi hanhi, "minä pelastan sinut; ojenna kätesi ja pidä kiinni koivestani, niin lennän kotiin kanssasi."
"Suloinen on sinun kätesi", sanoin minä, vaikkakin itsekseni koko ajan ajattelin, että eipä sinuun juuri liiaksi liene luottamista; mutta ei ollut mitään muuta neuvoa, ja niin minä tartuin koirashanhen koipeen, ja niin sitä lennettiin, minä ja muut hanhet, minkä vain siivet kestivät.
Me lensimme lentämistämme, kunnes saavuimme valtameren kohdalle.
"Ah, hyvä herra", sanoin minä hanhelle, sillä minusta näytti parhaalta olla kohtelias ja pitää kieli keskellä suuta, "olkaa niin erinomaisen hyvä ja lentäkää maihin."