"Ymmärräthän, Taneli, että se on aivan mahdotonta", jatkoi se, "senvuoksi, että me olemme matkalla Arabiaan".
"Arabiaan", sanoin minä, "se on varmaankin joku paikka kaukana vieraassa maassa. Ah, herra hanhi, silloin minä olen surkuteltava mies raukka."
"Hiljaa, pölkkypää", sanoi se, "pidä suusi kiinni; minä vakuutan sinulle, että Arabia on hyvin kunnollinen paikka, ja se on aivan Hukkasuon kaltaista — aivan samoin kuin toinen muna on toisen kaltainen, ainoastaan sillä erotuksella, että siellä on vähän enemmän hiekkaa."
Puhuessamme huomasimme laivan, joka laski niin koreasti myötätuulta.
"Hyvä herra", sanoin minä, "olette kai kuitenkin niin ystävällinen, että päästätte minut laivaan."
"Emme ole aivan sen kohdalla", vastasi se, "jos päästäisin sinut nyt, niin molskahtaisit mereen."
"En suinkaan", sanoin minä, "näenhän, että se on aivan meidän allamme, päästä vaan minut nyt kohta."
"Teen tahtosi", sanoi se ja avasi kyntensä, ja se oli aivan oikeassa, sillä loiskis, ja samalla olin suolaisessa meressä.
Minä vajosin pohjaan asti ja luulin iäksi hukkuneeni. Mutta samalla käveli valaskala luokseni ja katseli minua vasten naamaa eikä sanonut mitään, heilautti vain pyrstöään ja heitti kylmää suolavettä niskaani, kunnes koko ruumiissani ei ollut kuivaa paikkaa!
Sen jälkeen minä tunsin jonkun sanovan — ja minä tunsin aivan hyvin rakkaan äänen — "nouse ylös, senkin juopporatti, ja mene kotiin", ja siinä seisoi Leena-Kaisa, kädessään vesiämpäri, ja valeli minua, sillä — rauha hänen sielulleen — vaikka hän olikin hyvä vaimo, ei hän koskaan suvainnut, että olin liikutettuna, ja hyvän komennon hän myöskin piti.