Puolenpäivän aikana nauroivat kaikki paitsi punatukkainen herrasmies; ja totta tosiaan hän käyskeli ja mietti, miten pääsisi Matista seuraavana päivänä.
"Korkea kuningas", sanoi hän, "teillä on todellakin hyvä onni. Viholliskansa surmaa väkeämme minkä ennättää. Mutta tämä vuohennahkainen herra saattaisi varmaankin, jos kukaan, vapauttaa meidät heistä. Helvetin poikkiparrulla on sellainen varsta, että sitä ei voi vastustaa ei vihollisemme eikä itse paholainenkaan."
"Vai niin", sanoi Matti kuninkaalle, "saanko jäljellä olevankin kolmanneksen prinsessasta, jos noudan varstan."
"Et, et", vastasi prinsessa, "kernaammin olen kokonaan tulematta vaimoksesi kuin annan sinut alttiiksi sellaiselle vaaralle."
Mutta punatukkainen nykäisi Mattia ja kuiskasi hänelle, miten raukkamaiselta näyttäisi, jos hän vetäytyisi pois seikkailusta.
Saatuaan selville tien läksi Matti suoraa päätä matkalle ja riensi rientämistään, kunnes helvetin muurit alkoivat näkyä. Nyt hän voiteli itsensä vihreällä voiteella ja koputti portille. Hänen koputtaessaan pisti sata pikku paholaista päänsä veräjästä kysyen mitä hän tahtoi.
"Minä tahdon puhua itse isännän kanssa", sanoi Matti. "Avatkaa veräjä!"
Ei kestänyt kauan, ennenkuin veräjä aukesi ja itse pääpaholainen otti vastaan Matin kumarrellen ja kysyen hänen asiaansa.
"Minun asiani on vähäpätöinen, sanoi Matti. Tulinpahan vain lainaamaan tuolla riippuvaa varstaa kuninkaalle, jotta hän voisi sillä mukiloida vihollisiansa."
"Meneppä hakemaan varsta", sanoi pääpaholainen nuorelle paholaispojalle, mutta samalla hän vilkutti toista silmäänsä. Samalla kun muutamat sulkivat veräjän, kapusi poika ylös ja otti varstan, jonka sekä varsi että nuija olivat valmistetut tulikuumasta raudasta.