Matti kiiruhti hänen luokseen ja alkoi hieroa hänen käsiään omiensa välissä, ja ennenkuin hän oli laskenut yhteen, oli polttava tuska hävinnyt.
Äsken kestetyt tuskat ja ilo siitä, että nyt oli niistä päässyt, vaikuttivat sen, että punainen väänsi kasvonsa itkun ja naurun välille ja näytti niin hullunkuriselta, että kaikki rupesivat nauramaan — prinsessakaan ei voinut pysyä vakavampana kuin toisetkaan, ja silloin sanoi Matti:
"No, armollinen neiti, jos teissä olisi vaikka viisikymmentä puolikasta, niin toivon, että antaisitte ne kaikki minulle."
Nyt ei prinsessa enää voinut vastustaa sydämensä ääntä, hän katsoi isäänsä, meni sitten Matin luo ja laski hienot, hennot kätensä hänen karheisiin käsiinsä, ja totisesti olisin juuri minä tahtonut olla hänen sijassansa sinä päivänä!
Matti ei tahtonut kantaa varstaa palatsiin, ja saatatte olla varmat, että kukaan ei sitä koskettanut. Seuraavana aamuna oli kivessä ainoastaan pari pitkää rakoa varstan sijalla, se oli polttautunut maan alle, ja päivällä tuli sanansaattaja ilmoittamaan, että viholliset olivat kuullessaan varstan tuomisesta kuninkaan linnaan pelästyneet niin kovin, että heti nousivat laivoihinsa ja purjehtivat pois.
Ja Matin nimi tuli kuuluisaksi, ja tästä lähtien häntä ruvettiin sanomaan Mainio-Matiksi.
Luulenpa, että hän ennen naimisiinmenoansa hankki itselleen tarpeelliset opit ja tiedot voidakseen seurustella kuninkaallisen perheen kanssa. Mutta yhden asian tiedän varmasti, ja se on se, että tästä lähtien ei hänen äitinsä nähnyt hätäpäivää kuolinhetkeensä asti.
Rutimo-taatto ja Hongankolistaja.
Sattuipa kerran, että Hongankolistaja ja kaikki hänen jättiläissukulaisensa rakensivat sulkua tahi oikeammin hyvää ja vahvaa tietä, jota myöten voisi päästä Irlannista Skotlantiin. Silloin Hongankolistajalle, joka piti paljon vaimostaan Viirusilmästä, pisti päähän mennä kotiin katsomaan, miten vaimo parka jaksoi hänen poissa ollessaan.
Niinpä hän kiskaisi maasta kuusen ja karsittuaan siitä juuret ja oksat teki siitä kävelykepin ja läksi menemään Viirusilmän luokse.