"Onneksi teille, että Hongankolistaja ei ole täällä", sanoi Viirusilmä, "sillä paljasta korpinruokaa hän teistä tekisi."
"Sen minä tiedän", vastasi Rutimo-taatto. "Juuri sitä hän tekisi, mutta ennenkuin minä menen, tahtoisin tunnustella, millaiset hampaat on sillä, joka voi syödä tuollaisia rautaleipiä kuin nuo ovat", ja samalla hän viittasi leipiin, joihin hän oli katkaissut hampaansa.
"Sangen kernaasti", vastasi Viirusilmä, "mutta ne ovat niin syvällä hänen päässään, että täytyy pistää sisälle koko sormi."
Rutimo-taatto hämmästyi suuresti huomatessaan niin vankat hampaat niin nuorella lapsella. Mutta vielä enemmän hän hämmästyi, kun hän vetäessään kätensä Hongankolistajan suusta huomasi jättäneensä jäljelle sormistaan sen, josta koko hänen voimansa riippui.
Hurjasti karjuen, säikähdyksen ja kauhun herpaisemana hän vaipui maahan.
Juuri tätä Hongankolistaja toivoikin. Silmänräpäyksessä hän nousi kätkyestään, ja muutamien minuuttien kuluttua oli päättänyt päivänsä suuri Rutimo-taatto, joka pitkän ajan oli ollut hänen ja hänen heimonsa kauhistus.
Kummallinen pannukakku.
Olipa kerran hiiri, rotta ja pieni punainen kana, jotka kaikki asuivat samassa tuvassa, ja eräänä päivänä sanoi pieni punainen kana: "Leipokaamme kakku ja pitäkäämme kestit."
"Tehkäämme niin", sanoi hiiri, ja "juuri niin", sanoi rotta.
"Kukas menee jauhamaan vehnät?" sanoi kana.