Mutta täydellinen onni ei kestä koskaan kauan, ja naapurit alkoivat epäillä hanhen tarkoituksia, ja muutamat sanoivat, että se oli itse paholainen, ja toiset, että se oli jonkinlainen noita.
No niin, Mikkohan ei saattanut olla kuulematta jotakin näistä jutuista, ja varmaa on, että hän itse alkoi epäröidä ja miettiä, ja jokaisena päivänä, joka kului, tuli hän yhä levottomammaksi, kunnes hän päätti lähettää noutamaan Poppa-Mattia, joka tiesi paljon salaisia asioita. Ei ollut ainoatakaan henkilöä, joka olisi uskaltanut sanoa hänelle pahaa sanaa — enemmän kuin papille, ja sitäpaitsi hän oli ollut Mikon isän, Tahvanus Miekkosen hyvä ystävä.
Senvuoksi lähetettiin häntä noutamaan muitta mutkitta, eikä hän suinkaan suuria vitkastellut, sillä hän tuli samana iltana pojan mukana, joka oli lähtenyt häntä noutamaan. Heti saavuttuaan perille ja saatuaan illallisen ja puheltuaan hetkisen alkoi hän tutkia hanhea. Niin, hän käänteli sitä sinne ja tänne, oikealle ja vasemmalle, suoraan eteenpäin sekä ylösalaisin, ja kun hän oli väsynyt, sanoi hän Mikko Miekkoselle:
"Mikko", sanoi hän, "sinun täytyy muuttaa lintu viereiseen huoneeseen", sanoi hän, "ja kietoa hame tahi joku muu sen pään ympärille", sanoi hän.
"Miksi niin?" kysyi Mikko.
"Siksi että", sanoi Poppa-Matti.
"Siksi että, mitä?" sanoi Mikko.
"Siksi että", sanoi Poppa-Matti, "jollei niin tehdä, niin et sinä saa ainoatakaan levollista päivää elämässäsi; äläkä kysele enempää, vaan tee kuten sanon", sanoi hän.
"Olkoon menneeksi", sanoi Mikko, ja sitten hän tarttui vanhaan hanheen ja antoi sen eräälle rengeistä.
"Ole varovainen", sanoi hän, "äläkä tukehduta eläintä", sanoi hän.