"Oletko hullu, Metsänpoika", huusi äiti kauhistuneena! "Tällä kertaa he surmaavat sinut rangaistukseksi siitä, mitä teit viime vuonna."
Mutta Metsänpoika ei välittänyt hänen väitteistään, vaan läksi liikkeelle.
Tultuaan villiomenapuupuistoon näki hän valoa linnan ikkunoista ja kuuli pikkuväen sanovan:
"Tekipä se Metsänpoika vuosi sitten meille aika kepposet varastaessaan meiltä nuoren neitosen."
"Tekipä todellakin", sanoi pieni nainen, "ja minä rankaisinkin häntä siitä, sillä siellä tyttö nyt istuu kuin mykkä patsas takan nurkassa eikä tiedä, että kolme pisaraa siitä lasista, jota nyt pidän kädessäni, antaisi hänelle heti takaisin sekä kuulo- että puhekyvyn."
Sydän sykki kovasti Metsänpojan rinnassa hänen astuessaan saliin. Jälleen tervehti häntä tervetuliaiskööri. "Tässä tulee Metsänpoika. Tervetuloa, tervetuloa, Metsänpoika!"
Heti kun he olivat jonkun verran rauhoittuneet, sanoi pieni nainen:
"Sinun on juotava meidän maljamme, Metsänpoika, siitä lasista, jota pidän kädessäni."
Metsänpoika tempasi häneltä lasin ja syöksyi ovelle. Miten hän pääsi omaan majaansa, sitä hän ei tiennyt, mutta hän saapui kuitenkin sinne hengästyneenä ja väsyneenä ja vaipui penkille tulisijan eteen.
"Ah, poika parkani, nyt he ovat sinut aivan ottaneet hengiltä", sanoi hänen äitinsä.