Niin syvästi särki se äidin mieltä, kun lapsonen taisteli tuskissaan, kun usko murtui ja toivo sammui ja kun ei apua kuulunutkaan.
Niin syvästi särki se äidin mieltä,
kun kelmeni lapsonen kärsinyt,
kun silmät sammui, ja kuolon suuruus
ja kuolon rauha niiss' oli nyt.
Niin syvästi särki se äidin mieltä,
kun kellot soivat niin kumeaan,
kun lähtövirttä jo veisattihin
ja lapsonen vietiin povehen maan.
Niin syvästi särki se äidin mieltä,
kun lapsonen maahan laskettiin,
kun kodin kaunistus, kansan toivo
maan mustahan povehen mullattiin.
Niin syvästi särki se äidin mieltä, kun koti oli kolkko ja autio, kun äidin ylpeys, ilo, turva maan mustassa mullassa makasi jo.
Turhaan.
Nyt turhaan kaivaten rinta huokaa ja turha valitus vaikea ois, ja turhaan sa Manalle huudat: tuokaa mun ystäväin kallis jälleen pois! Ei Manan henget takaisin anna, mit' ovat elolta riistäneet, ei palaja luota Tuonen rannan, ken saavutti Manan virran veet. Ja turhaan rintasi raskas huokaa ja turhaan vuotavat kyyneleet.
Manan morsian.
Kuule laulut kummat soivat, tuolla Manan virran nään, Tuonelass' on tuvat oivat, siellä häitä vietetään! Manan virran viertehellä, siellä lieto lapsen on, siellä rauha, hoiva hellä, siellä elo huoleton. Kuule Tuonen virret soi, joudu joudu lapsi oi! Mana maillensa jo kantaa neittä nuorta, morsianta. Manan mailla rauha on, rauha siell' on rajaton, lieto siell' on lapsen olla, lieto Manan morsion.
Mari pikkunen piika.