Ja hän nukkui rauhassa makeasti ja nukkui aamun koittoon asti, ei tyytynyt sulhoon moiseen. Vaan sulhanen riensi taloon toiseen ja kenties kolmanteenkin asti.
Ja saapui sulhasia yhtenään, vaan niist' ei huolinut yhtäkään Mari pieni, mustahapsi. Ne oli niin ryppynaamoja, ne oli niin rumia, vanhoja, ja Mari oli vielä lapsi. Oli liian nuori hän vanhoillen nyt, kun nuorillekaan ei vielä mennyt, ei kiirettä vielä ollut, ei!
Hän talvella tarkkana askaret toimi ja kesällä niittyjen kukkaset poimi ja paimensi karjoja, söi mesimarjoja, ja itse hän marjana makeimpana hohti, ja metsätietä karjansa kotihin johti. Ja vyötäisillä välkkyi vaskisolki ja valkojalka se rinnettä polki. Ja ahon hän rinteellä kevyenä keinui ja tumma tukka se tuulessa heilui.
II.
Hän lauleli kotihin kulkeissaan, ja lehmät kuuli sen laulun vaan. Ja hän lauloi näin: Elän yksinäin, elän vapahana alla taivaan. Täällä linnut laulaa ja soitot soi ja Tapiolan tyttäret karkeloi ja elämä on armasta aivan. Kun päivä on kuuma ja helteinen, kera Ahtolan nuorien neitosten minä lammin laineissa leikin. Ja kun toiselle rannalle katselen, näen mökin siellä mä pienoisen, se mökki se on jörön Heikin. Vähät siitä, Heikki on jörö ja vakaa, ei koskaan hän katsele lahden takaa miten Vellamon laineissa leikin. Mut jospa se tulla kapsahtais, kun uin, tähän metsän lahteen, niin silloin, silloinpa suututtais, hän ei näkis mua päivään kahteen. Mut huoleti, Heikki ei tohtinekkaan toki nousta ruuheensa vuotavaan, et luottane huonoon hahteen, ja minä niin rauhassa olla saan kuin metsässä mansikka varressaan alla sinelle siintävän taivaan. Mut maltappa, kaarnasta koverran laivan, sen illan tuulessa purjeineen mökin rantaan lähetän yli veen; ja jos Heikki tulla tohtii vain yli selkien sinisten laivallain, heti omakseen mun hän saa ja mä emännäks lähden lammin taa, mut muutoin syksyhyn vuottakoon ja itse lehmänsä juottakoon. Tätä tyttöä helposti kahlita ei, näin vapahana hauska on olla, hei!
Paimentytön kevätlaulu.
Simasalon sisältä soitot jo soivat, vuoret vihreät vihannoivat, kevät, kevät kaunis jo tullut on! Lintujen liverrys kuuluu puista, nyt en talvea enää muista, mieleni kevättä ja kukkia on. Niityltä henkii tuores tuokse, koivusta makeat mahlat jo juoksee, simasalon sisälle mun mieleni on. Polkua vanhaa, metsään käykää Ensikki, Mansikki, Mustikki, hei! Pitkä oli talvi ja lyhyt on kevät, karjani riemuiten hyppelevät, hypelkää, hypelkää, hei, helei!
Sinisalot soivat, sinisalot soivat, metsänneitoset karkeloivat, kevätpuro pulppuaa riemuissaan. Minäkö hiljaa kulkisin vaan? Risut ne jalkapohjia pistää, tottapa tottuu, kun huoli ei mistään! Hipsis ja hopsis ja hei yli aitain, yli pajupehkojen, risujen ja raitain! Hei sinisalohon, karjani, hei! Hypelkää siivolla, hei, helei! Heluna, jollet metsään kulje, kotihin kytkyyseen sinut vien, pajunvitsaako, Papuri, tahdot, hypitkö vielä vierellä tien? Hipsis ja hopsis ja metsään vaan, hipsis ja hopsis ja joutuisaan!
Metsän suojassa hauska on olla, metsässä huoleti karkeloin. Eipäs näy sitä naapurin Pekkaa — toki tuota ilmankin olla voin! Entäs jos karhu kaapata vois? Entä jos Pekka se karhu ois? Entä jos metsähän pakenen kuin haukan edellä kyyhkynen, en sitä hevillä antaudu en! Kylläpä karata tämä tyttö taitaa, hipsis ja hopsis ja hei yli aitain, yli pajupehkojen, risujen ja raitain, läpi vesakoiden, salojen ja soiden, hipsis ja hopsis ja metsään vaan, hipsis ja hopsis ja joutuisaan!
Tuliluulialei.