Sinä iltana kun tämä yhtiöasia piti lopullisesti ratkaistaman, oli Nurholassa raskashenkinen illanvietto. Talon nuoret, joita maailman ja omain asiain huolet siihen aikaan eivät vielä rasittaneet, olivat poissa näkösältä ja minkä joku heistä salissa pistääntyi, heitti hän epäileviä silmäyksiä saapuvilla oleviin. He eivät täydelleen käsittäneet mitä tekeillä oli, mutta äitinsä tavallista raskaammista ja usein uudistuvista huokauksista, läsnäolevien vakavuudesta sekä luontoperäisen väistin avulla he arvasivat jonkunlaisen käänne hetken heidänkin elämäänsä olevan tulemaisillaan. Äiti oli kertonut että "herrat" tahtovat itse ottaa liikkeen omikseen.
Kaupantekoa varten olikin tavaravarasto inventeerattu ja pesän tilalasku laadittu. Tämä oli tapahtunut Asplundin valvonnan alla ja hänen toimestaan. Mutta kun Asplundin, joka jo oli Evelina Nurhosen kanssa naimisissa, itse myöskin piti ruveta yhtiömieheksi, on kyllä käsitettävää ettei rouva Nurhonen täysin luottanut etunsa valvomiseen kaupanteossa, tietoa liikkeensä asemasta, hän ainoastaan muisti miesvainajallaan usein olleen suuria maksuja suoritettavana, joitten hän kuvaili jääneen liikkeesen hänen ja perheensä rikkaudeksi.
Vanhan tavan mukaan tarjottiin vieraille totia, joissa asioissa Asplund toimi isäntänä. Meitä olikin koko joukon väkeä läsnä: asianajaja Helander, joka Asplundin hyvänä ystävänä oli mennyt siksi paljon "Nurhosen jälkeläisten" sitoumuksiin, että oli nyt pakotettu rupeamaan tekeillä olevaan yhtiöön hänkin, sen aikaansaamista varten; tehtailija Kahva, joka Nurhos-vainajalle aikanaan lainaamansa kiinnityslainat oli irtisanonut, haluten ne pienentää, konttoristi Kemppainen ja Nurhos-vainaan veljen poika, laivan perämies Elias Saira. Lisäksi Asplund ja minä.
Jonkunaikaa kaikellaista kevyttä, asiaan kuulumatonta puheltua, muuttui Asplund vakavaksi, otti pöydältä kasan papereita käteensä ja siirsi keskustelun varsinaiseen asiaan. Hän selitti että niinkuin rouva tietää olivat liikkeen asiat kauppiaan kuollessa siksi huonot, että lain mukaan olisi pesä ollut asetettava konkurssitilaan, pesäluettelo kun osoitti velkoja yli omaisuuden. Säälistä surevata leskeä kohtaan alaikäisine lapsineen, eivät pesän saamamiehet tätä kuitenkaan silloin tahtoneet, vaativat ainoastaan liikkeen uudestaan järjestettäväksi ja heille oikeutta vuosittain nähdä kannattavaisuustulokset, kuten rouva kyllä tietää.
— Niinhän sitä silloin sanottiin, vastasi rouva Nurhonen huoaten.
Asplund jatkoi:
— Mutta nyt ovat ajat kovin muuttuneet. Rahanpuute on yleinen ja pankit tahtovat supistaa krediittiään. Vanhat saamamiehet haluavat saataviaan, ja ne jotka viime aikoina ovat nimellään meitä auttaneet, esim. Helander, eivät sitä enää mielellään jatka.
Helander puuttui puheesen:
— Niin, nähkääs hyvä rouva, minä menin pariin vekseliin Asplundin pyynnöstä, joista en ole päässyt erilleni, vaan päinvastoin, kerran alun tehtyäni, olen ollut pakotettu yhä samaa jatkamaan, niin että nyt on nimeni kiinni jo parissakymmenessä tuhannessa markassa. Varallisuuteeni ja omiin asioihini nähden en tätä voi jatkaa, vaan täytyy minun saada nimeni vapaaksi, jos se on mahdollista ilman erityisiä ikävyyksiä. Muussa tapauksessa on liike saatava sille kannalle että sitä voidaan jatkaa, joka ei voi tapahtua ilman pääomain lisäämistä ja muuta liikkeen uusimista.
— Niinkuin rouva tietää, sanoi Asplund, tahtovat pankit vähentää luottoa ja tehtailija Kahva haluaa myös saatavaansa.