— Herra Saarela ei enää ollenkaan käy täällä meidän puolella, sanoi hän minulle.
— Mitäpäs hän nyt täällä yksinkertaisten ihmisten luona, sanoi nuori pisteliäs Miia neiti. Herra Saarelalla on hauskempaa seuraa muualla.
Vastasin jotain epämääräistä. Rouva jatkoi:
— Minulle olisi kuitenkin mieluista ettei Saarela paljoa seurustelisi
Raivan kanssa. Hän on meille kostonhimoinen.
Sanoin etten ole Raivan kanssa muuta ollut kuin mitä hänen kotonaan nuorten luona käydessäni.
— Kostoa en hänen sitäpaitse puinkaan luule ajattelevan, lisäsin.
— Mutta hän vähentää meiltä ostajia, vastasi rouva. Pitihän hänen tietämän että Koskinen jo olisi riittänyt.
— No, eiköhän tuota nyt ole alaa itsekullekin, vastasin. Kaupunki kasvaa, läheisen maaseudun tarpeet suurenevat. On luonnollista että yritteliäisyyskin lisääntyy.
Rouva ei vastannut mitään, mutta huomasin ettei hän selitykseeni ollut tyytyväinen. Hän alkoi kysellä Löfbergin perheen hyvinvointia.
Tätä suorempaan ei hän minua siihen aikaan mistään muistuttanut; ja kuitenkin olin minä aikonut muuttaa pois heiltä. Mutta silloin heräsi kysymys yhtiön muodostamisesta.