— Niin, olisihan silloin yksi Nurhonen vielä edes vähäsen mukana.
Saira ja Kemppainen salaisesti naurahtivat.
Kun mitään sen lopullisempaa ei asiassa alkanut tapahtua, rupesi Helander tuskaantumaan ja pyysi rouvan selvää vastausta nyt tahi parin päivän perästä, että tietää sen mukaan toimia.
Raskasmielisenä rouva selitti ettei suinkaan asia siitään parane, vaan että jos se nyt kerran välttämätöntä on, niin pitänee kai siihen suostua.
— Eiköhän Jumala meistä huolta pitäne, hän huokasi.
Helander yhä enemmän kiusaantui, ja varmalla äänellä kysyi josko rouva siis jo nyt tahtoo allekirjoittaa kauppakirjan?
Kun ei vastausta tullut, luki Helander laatimansa kaavan ja kysyi josko rouva puolestaan sen tällaisena hyväksyy?
— Kai tuo hyvä on, oli vastaus.
Näin ollen pyysi Helander rouva Nurhosta allekirjoittamaan sen, jos tahtoi kaupan tehtäväksi.
Melkein horjuen, vedet silmissä, nousi rouva tuoliltaan ja kirjoitti vapisevalla kädellä nimensä osoitettuun kohtaan. Painostava tunne valtasi kaikki muutkin.