Sairaa ja Kemppaista pyydettiin todistamaan allekirjoitus. Ennen tätä kysyi Saira josko rouva tämän siis on tehnyt vapaasta tahdostaan?
Nyt ei rouva enää voinut pahaa mieltään pidättää. Viha sai hänessä vallan.
— Herrathan tuon niin tahtovat, hän sanoi. Sinne nyt menee Sakarin työ ja ne paljot rahat, jotka hän on liikkeesen kiinnittänyt, menevät omasta edestään, niin ettei meille jää kuin tyhjät kädet. Mutta minkäs minä sille voin, herrat ovat vaan hyviä ja ottavat. Kyllähän me tästä lähdemme vaikka mieron tielle.
Helanderin maltti loppui. Hän nousi, otti kauppakirjan pöydältä, repi sen pieniksi palasiksi ja heitti nurkkaan.
— Hyvästi, sanoi hän ja lähti pois.
Kahva ja minä seurasimme häntä.
VII.
Kesäkuun 23 p.
Olen eilisen päiväkirjamuistelmani lopettanut siihen kohtaan, jota pitemmälle en yhtiöasiamme silloin luullut kehittyvän. Mutta jo seuraavaan päivään oli rouva Nurhonen tyyntynyt. Varhain aamulla kutsui hän konttoristi Kemppaisen luokseen ja kyseli tämän neuvoja. Kemppainen ei voinut muuta kuin myöntää raha-asiain hoidon viime aikoina olleen kovin vaikeata ja Helanderin nimeä paljon käytetyn.
— Mutta kyllä tästä talosta lähdettävä on itse kunkin, jos Saarela isännäksi tulee, oli Kemppainen sanonut.