— Tervetuloa, toivotaan että tulette täällä viihtymään, sanoivat.
Helander, joka heti esiintyi asianajajille tavallisella vapaudella, selitti minulle olevansa talon asioissa aivan syrjäinen, ainoastaan Asplundin vanha ystävä ja koulutoveri. Ja vaikka he ovatkin maailmankatsantokannoiltaan ja toiminta-aloiltaan paljon eroavat, he sentään aina ovat hyvin yhdessä viihtyneet. Sanoi pitävänsä Asplundin vilpittömästä hyväntahtoisuudesta ja oikeuden harrastuksesta, vaikkakin oli muuttunut hänelle tavaksi laskea Asplundin ihanteista pientä leikkiä.
— Sitäpaitse eivät mielipiteet ja ihanteet täällä pikkukaupungissa mitään merkitse. Täällä ei oikeastaan ole muita ihanteita kuin tehdä työtä, syödä ja maata. Eikä täällä muita tarvitakaan. Häiritsisivät vaan rauhallista kaupunkia, lisäsi hän.
— Eihän täällä tosin ole, vastasi Asplund hymyillen, mutta niitä pitäisi saada tänne.
— No, annetaan heidän nyt ainakin tänä iltana olla poissa, vastasi
Helander.
Kun olimme vähän aikaa istuneet, alotti Helander tavallisen leikinsekaisen puhelunsa.
— No, nythän tästä luulisi hyvän tulevan, hän sanoi, kun asioita hoitamassa on käytännön mies, käytännöllisen kasvatuksen saanut, ja toisena uusien aatteiden tähystelijä, kuten tämä Asplund, joka on suuri aatteiden mies.
— Kyllähän nykyaikana afäärissäkin uusia aatteita tarvitaan, sanoin minä.
— Kyllä, kyllä, jatkoi Helander. Mutta nämä Asplundin aatteet eivät oikein malta pysyä niin yksinkertaisissa asioissa, vaan pyrkivät tavottelemaan uusia elämän muotoja, uusia maita ja taivaita, ja niitten peräänkysymys tuolla puodissa ei vielä taida olla aivan suuri. Ehkä tämä kauppiasammatti sentään opettaa hänet aikansa olemaan tässä puutteellisessakin maailmassa.
Kaikki nauroimme, ja rouva Nurhonen, joka juuri toi teetä vieraille ja kuuli Helanderin puheen, rupesi, hänkin hymyillen, minulle selittämään että "nämät herrat aina tällä tavoin keskenään leikittelevät", jota minun ei pidä miksikään pahaksi luuleman.