— Hyvä rouva, sanoi Helander, kyllähän järkevä mies nyt heti huomaa mitä meidän puheemme on.
Sitten, teetä juotaessa ja sen jälkeen, kertoilivat Asplund ja Helander minulle liikkeen ja perheen entisyydestä.
* * * * *
Sakari Nurhos-vainaja oli ollut uuttera työnsä tekijä. Palveltuaan pienestä pojasta kauppa-apulaisena, hän mieheksi tultuaan oli perustanut oman liikkeen, Nurhosen sekatavarakaupan. Ensi aikoina oli liike ollut kovin pientä, mutta kun menot olivat sen mukaiset, niin vaatimattomasti eläen toimeentultiin. Liikkeen kannattavaisuutta ei muusta voitu päättää kuin ostajien määrästä ja tarpeen mukaisesta rahojen löytymisestä. Vainaja oli ollut vanhan kansan mies, eikä mitään varsinaista kirjanpitoa pitänyt. Mutta tottuneena tiskimiehenä oli hän kaikki järjestänyt niin, että jokainen kaupanteko puodissa aina tuotti penninsä hänellekin.
Tuli sitten hyvät raha-ajat ja rautatien rakennuksen takia paljon lisää ostajia kaupunkiin. Tähän aikaan Nurhosen liike huomattavasti laajeni, varsinkin punssin ja oluen kauppa vilkastui. Mutta suuremmat tulot totuttivat myös suurempiin menoihin. Vanhempien lasten tultua kouluikään, perheen ylläpitokustannukset yhä kohosivat.
Vuosi vuodelta kuitenkin elettiin ilman varsinaista ahdinkoa, mutta myöskin ilman varallisuuden säästöjä. Nurhonen oli kyllä monta kertaa ollut tiukalla rahain hankinnan takia lankeaviin maksuihin ja korkoihin, mutta kotiväki ei näistä asioista paljoa tietänyt. Lapset olivat vielä liian pieniä, ja vaimolleen, Iidalle, ei Nurhonen näitä asioita useinkaan puhunut. Ei luultavasti tahtonut häneltä riistää luuloa, että on hyvin voivan kauppiaan rouva, tahi oli Nurhonen tullut huomaamaan ettei vaimonsa tämänlaisiin asioihin voinut kylliksi syventyä. Rouva Nurhonen ei ole — näin sanoivat silloin kertojani — liikeasioihin ollenkaan perehtynyt.
Aviopuolisojen yhdyselämä oli kuitenkin aina ollut hyvä. Lapsia heillä oli ollut useita, mutta ainoastaan neljä elossa. Vanhimmat olivat tyttöjä, Eveliina ja Miia, nuoremmat poikia, John ja Selim.
Olot olivat sitten koko joukon muuttuneet kaupunkiin saapuneen uuden kilpailijan Kalle Koskisen kautta. Erään isomman paikkakunnan kauppiaan konkurssin jälkeen oli Nurhonen jäänyt yksinään mainittavammaksi sekatavarakauppiaaksi kaupunkiin. Tämä onnellinen asema ei kuitenkaan jäänyt sivullisilta huomaamatta eikä ollut Nurhoselle moniviikkoinen. Kaupunkiin saapui mainittu Koskinen, kauppakoulun käynyt nuorenpuoleinen mies, ja perusti uuden liikkeen, joka oli komeampi ja huomattavampi kuin Nurhosen liike. Tämä uusi kilpailija oli hävittänyt Nurhosen makeanleivän päivät. Itse oli vainaja jo niin vanhentunut ja pieneen puotiinsa rakastunut, ettei hän voinut mitään ulkonaisia uudistuksia ja muutoksia ajatellakaan. Kunhan minun poikani tulevat miehiksi, oli hän sanonut, niin ottakoot sitten he nuorten tavoin isänsä liikettä jatkaakseen.
Mutta ennenkuin pojat miehiksi ennättivät, tuli kuolema ja vei Nurhosen pois tiskinsä takaa. Suru oli silloin ollut perheessä suuri.
Oli ollut ikävästä, ja vastaisen toimeentulon huolista. Varsinkin oli rouva kuvaillut nyt kaiken olevan lopussa. Kyllähän ne vieraat nyt kaiken vievät, oli hän sanonut, kun meissä ei ole puolemme pitäjää. Mierontie edessä, oli jatkanut, ja oli itkenyt kovasti. Ja lapset olivat itkeneet, ja kaikki olivat kovin raskaalla mielin olleet.