— Minun ymmärrykseni on minun vakuutukseni oikeasta, oli Asplundin vastaus.
Rouva Nurhosen asiassa ei Helander katsonut voitavan muuta kuin yhtiön puolesta lainata hänelle joku summa vastaisia jako-osuuksia vastaan.
Tähän yhdyin minäkin. Asplundia ei päätös tyydyttänyt. Hänen mielestään ei rouvalle enää annettu tarpeellista huomiota, vaikka oikeastaan toimittiin hänen miehensä entisyydellä.
— Näyttää siltä, jatkoi hän, kuin Saarelakin aivan tahallisesti
Nurhosia vihaisi. Johniakin hän kohtelee kovin sopimattomasti.
Uusi sytyke oli heitetty.
— Mitenkä niin? kysyin.
— Sinä käsket ja komennat häntä kuin renkiä. Oletpa uhannut hänet erottaakin. Sinun tulisi vallan päinvastoin osoittaa hellyyttä ja rakkautta vielä kasvatuksen alaista nuorukaista kohtaan.
— Rakkautta ja teidän kasvatusoppianne minä en tunne. Mutta sen huomaan että paljon sinä saat tietoja, vääriä ja väritettyjä, jotka osoittavat että minä alan olla tiellä täällä. Eiköhän tämä kuitenkin ole liian aikaista. — Mitä käskemiseen ja komentamiseen tulee, niin olen minä pitänyt Johnia muitten apulaisten asemassa. Se kasvatusoppi, jonka minä tunnen, on tinkimättä työtä ja tottelevaisuutta. Sillä tavalla minä olen nähnyt työtätekeviä, käytännöllisiä kauppiaita parhaiten kasvatettavan.
— Kaikilla ihmisillä pitää alamaisiinsakin olla rakkautta.
— Mutta joka taskusta ja sormenpäästä sen ei tarvitse roikkua.
Sitäpaitse kerrotaan sinulle asiat väritettyinä, kuten jo sanoin.