— Kenties, enkä minä kaikkia sellaisenaan uskokaan. Mutta minä haluaisin ettet sinä niin varmasti aina luottaisi itseesi.
— Sitä liikkeen hoidossa juuri pitää tehdä. Muuten, erottakaa minut, niin kaikki muuttuu hyväksi.
Helander, joka koko ajan oli kuunnellut, sekaantui nyt puheeseen:
— No, no, sanoi hän. Eiköhän se ole parempi että Saarela hoitaa liikettä, ja sinä Asplund teet tehtäväsi koulussa ja sanomalehdessäsi kaikkien uusien aatteittesi mukaan, kenenkään sinua häiritsemättä.
— Pitää sitä sentään mielipiteensä saada sanotuksi, vastasi Asplund. Eikähän nuo ihmiset sitäpaitse anna minunkaan rauhassa tehdä tehtäviäni. Rehtori vähän päästä muistuttelee "vaarallisista opeista", joita minä muka levitän. Ja sanomalehtijohtokunnan puheenjohtajalla on tuon tuostakin yhtä ja toista tyytymättömyyden syytä, useimmiten sellaisista asioista, joista ei ollenkaan ole lehdessä kirjoitettu. Minä en hänen tie- ja tonttiasioitaan tunne, enkä niistä ole huvitettu. Mutta aina niistä pitäisi kirjoittaa. Nyt sillä taitaa olla joku juoni tekeillä, koska on johtokunnan kutsunut huomenillaksi kokoon „erään lehden kirjoituksen takia".
— Luultavasti hän tarkoittaa viime numerossa ollutta kirjoitusta kaupungin poroporvarillisista vallassäätyläisistä.
— Sitä kai, vastasi Asplund, ja täten siirtyi keskustelu äskeisestään aivan toiselle alalle.
— Se on kai rouva Löfbergin kirjoittama? kysyi Helander.
— Niin on, meidän kesken sanottuna.
— No, Granberg aikoo kai antaa sinulle pienen muistutuksen, eikä sen pahempaa tarkoittane. Kyllähän tuo kirjoitus olikin äärimmäistä liioittelua.