—- Oli, mutta sellaista näissä oloissa tarvitaan.
Poislähdettäessä näytti Asplund jo melkein unohtaneen äskeisen väittelymme. Hymyillen kehoitti hän minua huomenillalla saapumaan sanomalehtijohtokunnan kokoukseen "velkaani maksamaan".
IX.
Heinäkuun 1 p.
On kaiken päivää satanut, ja minä olen keinutuolissa tupakkaa poltellen muistellut Asplundin vastoinkäymisiä sanomalehden toimittajana. Pari ensi vuotta häneltä tosin meni ilman mainittavampia ikävyyksiä. Hän kirjoitteli etupäässä suurista uusista aatteista ja väitteli Kansalaisen kanssa. Nämä eivät ketään yksityistä loukanneet, ja paikallispolitiikassa ei lehdellä ollut mitään jyrkempää itsenäistä kantaa. Mutta sikäli kun se tätä alkoi saavuttaa ja sen mukaan esiintyä ja varsinkin Asplundin aatteitten kehityttyä siihen suuntaan, että hän katsoi niitten elämään sovelluttamisen tärkeäksi yksilön velvollisuudeksi, alkoivat keskenäiset ristituulet puhallella. Varsinkin oli kunnallinen politiikka paha loukkauskivi. Valtuusmiesvaalien aikana siitä jo varemminkin merkkiä näyttäytyi, eivätkä muutkaan lähemmin ympäristöä koskevat nuhdekirjoitukset menneet pienettä murinatta.
Asplundin omat kirjoitukset eivät suinkaan olleet pahimpia silmätikkuja, sillä niissä alkoi yhä enemmän pohjasävelenä olla puhe ihmisten velvollisuuksista rakkauden ja omantunnon kannalta, ja tämä alkoi esiintyä yksin katujenhoito kysymyksissäkin. Niille vaan hymyiltiin. Mutta rouva Löfberg, joka näinä ensi aikoina oli uuteen lehteen hyvin innostunut ja tahtoi "paukuttaa", kirjoitteli intohimoja nostattavia kirjoituksia. Pahimpia näistä ei Asplund kuitenkaan ensi aikoina julkaissut, mutta kun hän itsekin alkoi huomata tehokkaamman toiminnan välttämättömyyden, saivat yhä rohkeammin ympäristön keskuuteen tähtäävät kirjoitukset lehdessä enemmän ja enemmän huomiota.
Nyt oli siinä ollut uhotteleva kirjoitus nimeltä "Poroporvarillinen vallassäätymme", joka kohdistui yksinomaan kaupungin yläluokkaan ja jolle tässä annettiin "niin että paukkui". Papit nukuttivat kansaa, opettajat nuorisoa, virkamiesten ainoa harrastus on toti- ja peliseurat, naisten uusien leninkimallien etsiminen muotilehdistä. Ja kuitenkin osoittavat naistemme puvutkin, sanottiin kirjoituksessa, ettei makuaisti heissä ole vähääkään kehittynyt, ei se enempää kuin mikään muukaan. Tämän paikkakunnan n.s. herrasväen pitäisi uudesta syntyä, oppia käsittämään sivistyneen nimissä kulkevilta ihmisiltä vaadittavankin jotain, jo yksin sen esimerkin ja vaikutuksenkin vuoksi, joka heillä aina on kansaan, vaan jota tällä paikkakunnalla ei suinkaan saisi olla, sillä meillä soveltuisi kansa näille nimisivistyneille esimerkiksi. Kansan piireissä on monta, jotka seuraavat aikaansa ja lukevat kirjallisuutta, mutta kuinka monta "sivistynyttä" meillä on jotka jotain tietäisivät esimerkiksi nykyajan suurista miehistä, tuntisivat heitä edes nimiltään, kun nämät eivät ole ollut mainittuja niissä vanhentuneissa oppikirjoissa, joita he nuorena koulussa lienevät lukeneet.
Kirjoitus aiheutui suuttumuksesta, kun vallassäätyläiset eivät ollenkaan ottaneet osaa paikkakunnalle perustetun työväenyhdistyksen toimeenpanemiin arpajaisiin kansanopiston hyväksi, ja loppui sanoilla:
"Tässä kaupungissa on henkisesti alhaiso ylhäisöä, ja päinvastoin."
Hyökkäys sai aikaan tavattoman touhakan ja suuttumusta kaikkialla. Varsinkin olivat naiset loukkaantuneita. Yleiseen arvattiin kirjoituksen kirjoittaja, eikä tuomioita hänestä suinkaan säästetty. Tämän johdosta oli pankinjohtaja Granberg kutsunut sanomalehden johtokunnankin koolle.