— No — — —
— Ostakaa te minun osuuteni? esittelin.
— En ainakaan minä enempiin afääreihin sekaannu, vastasi Asplund, ja milläpä nämä toisetkaan sen ostavat. Mutta osta sinä Helanderin kanssa minun osuuteni?
— Kyllä se olisi ikävää, jos Henrikki nyt kokonaan liikkeestä eroaisi, sanoi rouva Nurhonen. Toivoisin minä herrain voivan keskenään sopia.
Sitä toivoimme mekin, mutta emme löytäneet sen langan päätä, joka vyyhteä selvittäisi. Kaikkialla oli sotkuja ja solmuja esteinä.
Pois mentäessä kulin Asplundin kanssa rinnakkain toisten jälessä. Väitin ettei välien särkymystila suinkaan ollut ainoastaan tuossa viinikauppakysymyksessä, vaan että yhteistoimintaa puuttui yleiseenkin. Kemppainen ja John Nurhonen tekevät kyllä liikkeessä välttämättömät tehtävänsä, mutta innotta, ivallisesti ja aivan kuin iloiten kaikista vastoinkäymisistä. He eivät ollenkaan tunne itseään vastuunalaisiksi liikkeen huonommasta tahi paremmasta menestyksestä, sanoin.
— Sinä kuoletat heissä kaiken innon ja itsenäisyyden, vastasi Asplund. Et koskaan kysele heidän mielipiteitään, et välitä heidän käsityksestään, muuta kuin teet ja määräät aivan oman pääsi mukaan. Sellainen ei kohota eikä innostuta apulaisia, vaan tekee heidät nurjamielisiksi.
— Tasavaltaa kaikkine parlamentteineen en minä liikkeen juoksevissa jokapäiväisissä asioissa käsitä mahdolliseksi.
— Ja kuitenkin olisi tasavalta tälläkin alalla onnellisin asema, ja on sellainen ulkomaitten ko-operatiivisissa liikkeissä osoittautunut mahdolliseksikin.
— Näitä liikkeitä en lähemmin tunne, mutta luultavasti niitten luonne koko lailla eroaa meidän liikkeestämme. Ei suinkaan niidenkään hoidossa kaikista pikku asioista yhteisesti neuvotella ja sellaiseen aikaa tuhlata. Niitten menestys riippuu etupäässä siitä, mitä meiltä puuttuu: omasta liikkeesen kiintyneestä ostajakunnasta.