— Minäkö! En minä häntä ymmärrä, ja eihän se minulle kuulukaan. Herrat vaan tekevät niinkuin paras on. Jos meillä jotakin sanottavaa on, niin tehköön John niinkuin hän tahtoo, poikiahan se läheisimmin koskee.
— Niinkuin Saarela ja Helander tahtovat, niinhän ne asiat ratkaistaan, vastasi John.
Keskustelua jatkui tästä asiasta pitemmältäkin. Minä en voinut hyväksyä tätä äkkipikaista lopettamista, vaan selitin oikeudet nyt täytyvän hakea ja lopettamiskysymyksen ratkaisun joka tapauksessa jättää tuonnemmaksi. Tähän ei Asplund nähnyt mitään syytä olevan, vaan piti parempana että uusiin muotoihin perehdytään mahdollisimman pian, koska jatkaminen vaan vaikeuttaisi sen myöhempääkin lakkauttamista. Me oikein kiivastuimme.
— Kaikki eivät sinun tavallasi voi niin äkkiä uusista aatteista mielipiteitä itselleen muodostaa, vielä vähemmin olla samalla hetkellä valmiita niitten takia elinkeinostaankin luopumaan, sanoin.
— Kaikki eivät mielessään tunne oikeuden vaatimuksia, vastasi Asplund.
— Tuohan nyt on ikävää kun herrat ovat tulleet noin erimielisiksi, sanoi rouva Nurhonen päivälliskahvia juodessamme. Mitenkä tällä tavalla voitte yhdessä toimiakaan?
— En minä suinkaan käsitä, sanoi Asplund hiljaisella äänellä.
— Enkä minä, oli vastaukseni.
— Eikö Saarela voisi ottaa liikettä yksinään, niin saisi tehdä kuin itse tahtoisi, huomautti Kemppainen.
— Millä rahoilla! vastasin.