— Hän sai kyllä tulla valituksi, sanoin. Pääasia on ettei hän saanut lisää miehiä riveihinsä.
— Mutta tiedättekö mitä tästä seuraa, jatkoi rouva teeskennellyllä vakavuudella. Nyt perustetaan suuri yhtiökauppa, eikä kauppiailta enää osteta minkäänlaista tavaraa.
— Lehtori Renfors tulee kai sen hoitajaksi.
— No, ei suinkaan. Mutta esimerkiksi Asplund ja Nurhoset.
— Silloin ei ole hätää.
— Niin te sanotte, mutta toista ajattelette.
Ja sitten he kaikki sanoivat minun kalpenevan tästä uutisesta, saivat minun siten hämilleni ja väittämänsä kalpenemisen sijasta punastumaan, josta yleinen iloisuus vaan lisääntyi.
Lopulta ruvettiin asioista vakavastikin puhumaan.
— Hauska tuoksahdus tuo oli, sanoi rouva, kun kerran osoitettiin eloa täälläkin. Mutta niin tavattoman paljon halpamaisuutta ja pikkumaisuutta oli taas suurten sanain takana. Kansalainen sai nyt kerran suun täydeltä puhua uusista aatteista ja ajan vaatimuksista, aivan kuin se niitäkin hyväksyisi. Kaikessa näkyi pikkukaupunkimainen kunnian ja vallan himo. Kun uudet aatteet ja oikea kansanvaltaisuus kerran täälläkin saavat jalan sijaa ja kansa ja työväki heräävät itsetietoisuuteen, niin nämä johtajat tulevat olemaan ensimäisiä vastustajain riveissä. He edustavat ylimyspuolueellista harvain valtaa, vaikka taistelussa kilpailijaansa rahavaltaa vastaan käyttävät kaikkia käytettävinä olevia apukeinoja. Minä en ollenkaan jaksa käsittää siinä mitään aatteellista eroa, kenen puodista viinat ostetaan. Ne ovat samoja ja päihdyttävät samalla tavalla, ostipa ne mistä tahansa. Koko yhtiökauppakysymys on kunnallisen politiikan saivartelumuotoja, joka oikeata raittiusaatetta johdattaa vaan ahdasmieliseen lahkolaisuuteen ja siten helposti loihtii esiin utukuvan, joka luullaan saavutetuksi päämaaliksi, vaikkei itse asiassa olla työtä vielä kunnollisesti aloitettukaan.
— Teillähän on täysin hyväksyttävät mielipiteet, sanoin nauraen.