Saul.
Ei pidä, veljet, kuolon julmuuden
Nyt tätä päivää töillään himmentämän,
Joll' Israel sai Herralt' autuuden
Ja kunniansa näki ylenemän.
Ja pilkkaajien kaikki parjaukset
Jo itse Herra saatti häpiään,
Kun vihollisten ylpeet aikomukset
Hän miekkani soi tyhjäks' tekemään.
Ma kunnioitan armoans' sen verran
Ett' oman koston' annan haltuun Herran.
(Kansa ilmoittaa suostumuksensa riemuhuudoilla).
1:n papeista (3:nelle vanhimmalle).
Voi tyhmä kansa sekä sokea!
Et ymmärrä sä, että armotöissä,
Joit' oikeuden polkemalla tehdään,
Vaan paljasta on itsevaltaisuutta.
Agag.
Saul, onnen lapsi, sodan lemmetyinen!
Nyt suurentaa voit kansas' suosiota,
Jok' kannattaja korkeutes on,
Tukena jonk' ei suku ruhtinainen
Eik' kuninkainen synty ole sulla,
Jos uhriks' annat heille henkeni,
Jok' arvonsa on kaiken kadottanut.
Tee niin, ja kunniasi kaikuvan
Saat kuulla kaiken Israelin suusta.
Mä sitä pyydän. Meille kummallekin
Se voitoks' onpi. Kuolemaa en pelkää.
Se elämä on raskas, arvoton,
Jot' orjan kahleiss' eläminen on
Tai vangin.
Saul.
Mielesi ma katkeruuden
Voin ymmärtää, se aivan luonnollist' on.
Tää kosto oli Israelin Herran.
Hän kansalles ja sulle kunniansa
Näin kostaa tahtoi, jota poljitte.
Ja kuinka turhat ovat jumalanne
Ne, joihin kuitenkin te turvasitte,
Hän näyttää tahtoi. Herran sulle toivon
Sen voiton suoman onnettomuudessas,
Ett' etsimähän opit häntä täällä
Ja tuntemahan vankeutes maalla.
En henkeäsi pilkaks' armahtanut.
Vaan sielusi lie liian rasitettu
Ja rauhaa kauan kaivannut.
(Muutamille sotamiehille).
Te miehet
Tie ruhtinaalle näyttäkäätte sinne,
Miss' asunto on hälle valmistettu
Kuin arvonsa on —
(Agag lähtee muutamain sotamiesten seurassa).