En apusi ma luule, ruhtinatar,
Hänt' auttavan juur' aivan kau'aksi.
Kun etsijänsä tänne tultuaan
Hänt' eivät täällä löydä, rientävät
He likiseuduilta hänt' etsimään,
Ja siten melkein hänen kiini saavat
Jo ennenkuin hän maisemilta näiltä
On ehtinyt.
Mikal.
Se aivan totta on.
Ah, mieltäni nyt Herra neuvokoon,
Mitenkä voisin miehen hurskahan
Käsistä päästää vainoojittensa.
Nyt mieleheni johtui keino, jolla
Voin pakolaisen ehkä pelastaa.
Sa ilmi anna, että sairahana
On pääsemättömänä David täällä.
Palvelija.
Vaan ilmoitukseen siihen tyytyvän
En usko vartijoitten päällikön.
Hän nähdä silmin tahtoo sairastamme.
Mikal.
Siis silmänsä on meidän kääntäminen.
Nyt päällikköä hetken viivyttää
Sa koita ulkona, vaan pääsemästä
Hänt' älä estä tänne katsomaan.
(Kammaripalvelija menee ulos. Mikal ottaa erään vartalokuvan, pukee sen miehen vaatteisin, asettaa sen vuoteesen makaavan kaltaisena ja lausuu sitten yksinään).
Sun, Jumalani, tiedän armoiseksi,
Petosta tät' et synnin arvoiseksi
Sa lukene, kun viattoman päästän
Sen kautta kuolosta ja Saulin säästän
Ma katumasta murhan tehtyään —
Kun näin syyns' ennen pääsee tietämään.
Min kavaluus on saanut alkuhun,
Sen saattakoon nyt vilppi loppuhun.
(Vartijapäällikkö tulee palvelijan seurassa).