Mikal.
Meit' auta Herra! Vasta muistan nyt
Ma kuullehein, kun juuri pakenin,
Kuink' hän antoi käskyn vartijoille,
Ett' ottaisivat kiini sun. He varmaan
Nyt käskyä sit' ovat täyttämässä.
Mihinkä kuljet, kurja onneton,
Ja turvan missä löydät, puoliso,
Kun huoneemme kenties on piiritetty?
Ahaa, nyt keinon keksin: akkunasta
Sun lasken täältä; riennä, kultani,
Oi, riennä jo ja vältä kuolema,
Hukassa muuten henkes' on — voi, riennä!
David.
Kuink' uskaltaisin sua uhriksi
Ma kostollensa jättää yksinäs?
Vihansa kaiken kääntäis' sinuhun,
Jos minua hän täält' ei saavuttais.
Mikal.
Se kuolemall' ei koske minuhun,
Sun kuolosi mun vasta kuolettais.
(Laskeissansa Davidia akkunasta).
Hyvästi, sieluin puoli parahin!
Jos kiitää sieluin siivin kiirehin
Sa voisit täält', ilolla tänne jäisin,
Sinussa onneni kun säilyttäisin.
David.
En onneasi surren sulle heitä
Nyt jäähyväisiä, kyll' enkeleitä
Sun suojatiesi taivas suova on,
Kun enkel' itse olet viaton.
(Katoo).
Palvelija.