Saulin huoneessa, vähän jälkeenpäin.
(Jonathan ja Mikal erillään, Abner, Doeg, Saulin sukua ja hoviväkeä; sittemmin Saul itse).
Mikal (Jonathanille).
Voi, veli Jonathan, tät' ahdistusta!
Tään tietämättömyyden tuskahan
On sieluni jo uupumaisillaan.
Miss' on nyt David, kurja pakolainen?
Mitenkä välttää kuolon pauloja,
Joit' etehensä mont' on viritetty,
Voi puolisoni raukka, rauhaton?
Miss' onneton hän, jos sen tietäisin,
Nyt oleksii, mä sinne rientäisin,
Vaikk' olen vaimo heikko, voimaton,
Enk' apua voi hälle vaaroiss' antaa,
Niin kuitenkin kuin kyyhky lentäisin
Tykönsä, lohdutukseksensa kantaa
Mä lemmenpuusta lehden halajaisin;
Näin vaivoissaan hänt' ehkä virvoittaisin.
Jonathan.
Ei kuolon vaara vielä kohdata
Voi häntä, vaikka kyllä läsnä on,
Hän kätkettynä nyt on paikkahan,
Johonka eivät silmät etsijäin
Voi pystyä. Sun sinne saattaisin,
Joll'et sä täällä häntä hyödyttää
Vois' enemmän kuin siellä ollessas.
Mi miel' on isäni, mä tutkia
Tääll' ensin tahdon, sitten Davidille
Ma huomioni kohta ilmoitan.
Ei isän' ennen suurta eikä pientä
Viel' ole tehnyt, jot' ei ilmoittanut
Hän ole mulle kohta. Sovintoon
Jos sydämensä huomaan taipuvaksi,
Mä hänen luoksi saatan Davidin.
Välinsä heidän toivon rakkahaksi
Kuin ennenkin taas käyvän. Puolestas
Sa koita lapsen-rakkaudellas,
Jos mahdollist' on, häntä lauhduttaa.
Mikal.
Mun puoleltani kaikki koetus
On, luulen, varsin vaikuttamaton.
Hän suuttunut on leppymättömäksi
Niin Davidiin kuin minuhun, kun viimein,
Isääni pettämällä, Davidin
Ma akkunasta päästin pakohon.
Ken paha henki häntä vietellee
Nyt hirmutöihin, jonka sydän ennen
Ain' avoinna ol' armon-anojille
Ja jonka vihakin ain' oikeutta
Ja tuomiota tarkkaa noudatti?
Ken jaloutens' on nyt muuttanut?
Jonathan.
Se paha henk' on Doeg ilkeä,
Jonk' kavaluus on isä-raukkamme
Tielt' oikealta harhateille vienyt.
Kas, kuinka nytkin lailla käärmehen
Hän meitä silmin karsain, körkkyvin,
Kuin uhriansa, väijyy nielläkseen.