Doeg.
En hiljaisista heidän kuiskeistansa
Ma kuulla saanut keskustelujansa.
Vaan sitte näin mä heidän hyörivän
Evästämisen työssä Davidille.
He näkyleipää viisi evähäksi
Hänelle toivat Herran pöydältä.
Saul.
Puhettasi voin tuskin uskoa.
Niin törkeästi eivät tohtineet
He asetusta Herran rikkoa.
Sill' ankarasti Herran säännöissä
On kielty näkyleipäin syöminen
Muilt' ihmisiltä paitsi papeilta.
Doeg.
Sen tehnehensä eivät kieltää voi,
Jos itse heiltä sitä kuulustat.
Saul.
Niin suureksi en tainnut rohkeutta
Mä luulla pappein ulkokullattuin.
Te näätte nyt ja korvin kuulette,
Ett' ei heit' estä Herran lakikaan
Perille toivojensa pyrkimästä;
Vapaasti pyhintäkin käyttävät
He juoniensa onnistumiseksi.
Nyt tapauksen muistan muutaman,
Mi sattui kerta mun ja Samuelin
Välillä vuosin' ensimäisinä,
Kun Israelin maata hallitsin.
Kun sotajoukko syössyt määrätön
Filisteast' ol' Israelihin
Ja ankarass' oli ahdingossa maa,
Niin Gilgaliin ma kutsuin kokohon,
Mi nähdäkseni oli sotahan
Mies kelvollinen Israelissa.
Ja Samuelkin sinne tullaksensa
Ol' lupauksen mulle antanut.
Siell' uhrin muka kansan puolesta
Hän polttaa tahtoi uhri-alttarilla,
Ja siunaamalla kansaa rohkaista.
Me tuloansa päivää seitsemän
Siell' odotimme siihen aikaan asti,
Jonk' itse oli meille määrännyt.
Kun odotusta kansa oudostuin
Siell' oloansa viimein ikävystyi
Ja luotani jo alkoi hajota.
Kun Samuelia ei kuulunut
Eik' aikahan hän tullut määrättyyn,
Niin kansan käskin uhriteurahansa
Käsiini tuomaan ja ne uhrasin;
Sill' odotust' ei enää aika suonut,
Kun olivat jo vihamiehet lässä
Ja tyköäni kansa lähtemässä.
Kun olin juuri uhrauksen tehnyt,
Profeeta astui sinne pöyhkeästi
Ja sadatellen mua kauheasti,
Ett' uhraamaan mä käydä uskalsin,
Jonk' oli muka laki kieltänyt,
Hän kansan kuullen julki kuulutti,
Ett' oli Israelin valtakunnan
Ja kruunun multa Herra ottanut,
Kun sääntöjään en tarkoin seurannut;
Ja aament' ammui siihen pappein parvi,
Jok' asti siit' on mua väijynyt.
Niin pyhä heille oli laki silloin.
Vaan rohkeasti sen nyt rikkovat
He auttaaksensa vihamiestäni.
Vaan malttakaatte, ulkokullatut!
Teit' ennen kohtaa kosto ankarin,
Kuin viekkahat te voitte luullakaan.
Nyt kertomusta jatka, Doeg.
Doeg.
Paljon
Ei mulla ole siihen jatkamista.
Kun eväinensä lähtemäisillään
Sielt' oli David, Ahimelekilta
Hän kysyi vielä, olisiko sillä
Asetta antaa hälle jonkunlaista,
Kun miekkaa häll' ei, eikä keihäst' ollut.
Koht' Ahimelek lausui mairesuin:
"Oh, onpa täällä kalu hyväkin,
Se Gatilaisen Goljatin on miekka,
Sen miehen, jonka tammilaaksossa
Löit kunnialla suurella — se täällä
On kätkettynä rintavaatteen taa.
Ei kalua sen-moista maassa toista.
Ma Herran hengen johdatuksesta
Sen tänne kätkin siksi hetkeksi,
Kun Herran sankar' itse noutamaan
Sit' oisi tuleva. Ei ole toista,
Jok' ansiollinen ois kantamaan
Asetta Gideonin miekan moista".
Näin lausuttua miekan peitostaan
Toi esiin, jonka juhlallisesti
Ja vitkallensa vyölle Davidin
Asetti heilumaan. Muu pappein joukko
Sill' aikaa seisoi heidän ympärillä.
Kätensä taivaasen päin nostivat
He, mulkosilmin sinne ällistellen,
Ikäänkuin kynsin kourin siunausta
Sielt' olisivat riistää tahtoneet
He valitulle — "Herran sankarille".
Kun kylliks' oli David sonnustettu
Ja tarpeheksi taivast' ällistelty,
Hän valjaissansa läksi juoksemaan —