Saul.
Jo tarpeheksi kuulin. Sano, Abner,
Mi miel' on sulla tämän kuultuas.
Abner.
Ett' on se konnan työtä, totta vaan
Doegin kertomus jos siitä on.
Vaan mielestäni kertomuksessa
Ol' arveluita paljo kertojan,
Tosiksi joit' ei tiedä itsekään.
Ja huokeaa on muuten huomata
Puheesta pilkkaavasta kertojan
Tarunsa katkeruuden piirtämäksi.
Täss' asiass' ei malttamattomuus
Voi hyvä olla, eikä kiivaus.
Doeg.
En kiivautta tahdo minäkään,
Ja aikaa toivon, että ylevälle
Ma Abnerille näyttää ehtisin
Totuutta kertoneeni. Inhoitus,
Min kuninkaani arvon-loukkaus
Herätti mielessäin, puheeni lie
Vehkeistä pappein tehnyt katkeraksi.
Saul.
Tää vehke pappein, jonka Doeg kertoi,
Niin entiseen on heidän tapahansa
Ett' olevan sen totta uskon nytkin.
Nyt näytä, Abner, kuinka kunniaa
Ja onnea sukumme harrastat.
Käy kanssani nyt pappein kaupunkiin
Ja, saatuasi selko asiasta,
Se juonten pesä, koti kirotuiden
Tee autioksi juonittelijoista,
Joist' Ahimelek ensimäinen on.
Abner.
Tää miekka, jonka nuorna annoit mulle,
Veressä vihamiehen usean
On tahrattuna sotatanterella,
Vaan kunniasta vielä kirkas on
Ja konnan-töistä puhdas, saastaton.
En teurastajana sit' ennenkään
Tapoksi aseettomain käyttänyt;
Niin pappien nyt turvattomien,
Kentiesi vielä viattomien,
Verehen vaipua en soisi sen.