Saul.
Niit' olet ystäviä penseitä,
Jotk' uskollisna palveluksessamme
Niin kauan kulkevat, kuin kunniaa
Työvainiollamme he niittävät.
Vaan kerrankin jos kova kohtalomme
Ja vaaramme heit' työhön vaativat,
Miss' uskollista mieltä tarvitaan
Ja urhoutta, mutta jossa eivät
He kunniansa näe kiiltävän
Niin kirkkahasti kansan silmihin,
kuin valoksensa vaatii turhuutensa
Kuink' arkaluontoisiksi muuttuvat
He kunniasta — meidän kunniasta!
Pois miekkoinesi lähde lepohon;
Ma kirkkautta kunnias sun suon
Kuvastimessa miekkas kurkistella
Ja rauhass' impeyttäns' ihannella.
Abner.
Oi kuninkaani, sua rukoilen
Isäimme nimehen ja ystävyyden,
Joll' ennen aina mua kunnioitit —
Saul
Ma kuninkaana sua käsken nyt:
Pois riennä täältä, väisty tieltäni,
Jos murtua et tahdo jalkoihini,
Kuin kurja mato jalopeuran tiellä.
Abner.
Mä lähden täältä, mutta murhemiellä,
Ja toivon, että aiotulla tiellä
Jalkaisi kynttilä ja valkeus
Ois sulle Jehovan vanhurskaus.
(Menee).
Saul (itsekseen).