Te'e niin, ystäväiseni. Tähänkin annan sulle hyvän neuvon. Mennessäsi kuninkaan luo ota mukaan vaimosi, jonka posket vielä hehkuvat ja silmät säkenöimät. Jos Saul on vähänkin sukuunsa, Benjaminiin, vaikuttavat punaiset posket ja säteilevät silmät hänessä enemmän, kuin, luulosi mukaan, naudan-jalat tuomareissa. Kenties saat sarvesi kullatuksi kuninkaallisessa loisteessa.
Benjaminin sotamies.
Selitä, kirottu, sanasi, muutoin paikalla pääsi halkaisen.
Doeg.
Eläköön urhous! Hillitsehän sentään sankar-intoasi edes siihen määrään, mihin sotatantereella olet tottunut. Mieleeni muistuivat Benjaminin lasten kummalliset naimaseikat tuomarein aikana, erittäin se mielestäni vähän törkeä naimiskauppa, jota Gibean sulhot hieroivat levitan jalkavaimon kanssa — niinkuin sanat seisovat ylöskirjoitettuina Tuomarein kirjan —
Benjaminin sotamies.
Emme ansaitse miehiksi mainittaa, jos kauemmin kärsimme tuon kirotun pilkkaamista. Tukitkaamme pilkkaava suunsa iäksi.
(Sotamies, Ammiel ja moniaita muita lähtevät Doegia ahdistamaan, mutta kohtaavat tiellä 2:sen kansan vanhimman, joka nyt tullessansa esiin hillitsee heitä).
2:n vanhin.
Mi meteli se, joka pauhaa täällä
Ikäänkuin koski tyyneelläkin säällä?
Maan täällä rauhan vallass' oleman
Nyt pitäisi ja ilman kaikuvan
Vaan riemun äänist? eikä kirouksen.
Viel' ettekö te tiedä siunauksen
Ja onnen aamun meille koittaneen
Ja sankarimme Saulin voittaneen
Tuon Amalekin julman hallitsijan
Ja kansan, joka Herran palvelijan
Mooseksen aikoin' Israelin kansaa
Jo ahdisti ja kadotuksen ansaa
Viritti isillemme korven tiellä,
Kun kotimaatta kulkivat he vielä.
Ei ollut silloin ainoa se kerta,
Kun janosi hän Israelin verta;
Vaan Herran kansaa aina siitä asti
Kätensä usein painoi raskahasti.
Mut eripurainen ja tyhmä kansa
Unohtaa riemunsa ja kunniansa.
Työ mainioinkin halvaks sille näyttää,
Jonk' kaiken mielen riidan-henki täyttää.
Se luulo mulla aina ollut on,
Mist' ilon löydät, siellä sovinnon.
Jos, niinkuin uskon, luulossan' on totta,
Ei tosi ole riemu sovinnotta.
Kun keskinäinen viha teissä vielä
Asuupi, ette oikealla miellä
Iloitse Israelin kunniasta
Ja isänmaanne onnest' armahasta.
Ja onko voitto, jonka Saulin kalpa
Sai, kunnianeen teistä niin nyt halpa,
Ettei se, nyt kun uutena se loistaa,
Voi hetkeks' eripuraisuutta poistaa?
Ei tietä kunnian voi kansa käydä,
Sydäntä jonk' ei maine moinen täytä.
Ei maa se kasva riemun kukkia,
Jok' onpi täynnä viholaisia;
Ja kansa, jok' on riitahengen orja,
On sankar'töihin saattamaton kurja.