Ammiel.
Sanasi ovat aivan oikeat, mutta tänne sopimattomat. Erehdyt, jos luulet täällä kansariitaa löytäväsi. Ainoastaan me muutamat tahdoimme kurittaa tuota kelvotonta miestä, joka hävyttömästi parjasi kuningasta ja kaikkia kunniallisia ihmisiä. Siitä syntyi pieni melske, joka lienee vähän pahalta kuulunut teidän arvollisiin korviinne. Ei vaaraa sen suurempaa.
2:n vanhin.
Sa olet ollut aina rauhan mies,
Ja ennen aina, Ammiel, sun näin
Niin lauhkeana, kuin se lammaslauma,
Jot' omanasi kaitsit, kulkevan,
Vaikk' aika oli silloin vallaton.
Nyt nyrkilläsi etsit oikeutta,
Kun loppunut on maasta nyrkkivalta.
Jok' ennen luullut oisi vihan vimman
Sydämehesi voivan syttyä,
Hän verenhimon olis uskonut
Myös lammastesi luonnoss' asuvan.
Tää itsevaltaisuutes', ystävä,
Häpäisee maamme oikeutta vaan.
Ei, asiasi anna haltuhun
Kuninkahan, kyll' oikeuden saat
Ja tuomion.
Ammiel.
Se aivan oikein on.
Nyt sua, Doeg, käsken kaikkein kuullen
Etehen kuninkaamme oikeuden.
Doeg.
No olkoon niin, se munkin tahton' on.
(Itsekseen).
Mä tyhmin tein, kun annoin kurjan tuon
Vietellä itsen' ilni antamaan
Nyt katkeruutta, mitä mielessäin
Salassa olen kauan kantanut.
En kadu sitä juuri peläten,
Min rangaistuksen tahi tuomion
Vois' antaa mulle varjokuningas
Saul, Samuelin palvelija-parka.
Jos tietäisivät nämät kurjat miehet,
Jotk' ylpeilevät Saulin kunniasta,
Min tiedän mä ja mitkä temput täällä,
Viel ennen aurinkoisen laskemista
Saul, narrein narri, saapi koitella.
Ei raukan mieli taida tuomioihin
Päivällä tällä liioin pyrkiä;
Häll' itsellä on täällä tuomarinsa.
Benjaminin sotamies (2:selle vanh:lle).
Nyt, vanhus, sulle tahdon lausua
Sanoja muutamia nuhteistasi.
Sa soimaat meitä halpamielisiksi
Ja sankar'-töihin saattamattomiksi,
Kun keskinäisen riidan vallinneen
Nyt luulit meissä päivälläkin tällä,
Jok' Israelille on ilohetki.
En neuvoisi ma miestä nuorempaa
Sun soimauksiasi kertomaan;
Ei välttäisi hän palkkaa parjaajan.
Vaan vanhuutes' on sulle valtuuskirja,
Niin luulet varmaan, jonka valalla
Voi soimauksiakin syyttä tehdä
Ja nuhdesaarnoillasi viisastella,
Jos sopiva on aika tahi ei.
Vaan ällös siihen liioin luottako;
Ei valtaa löydy maassa ääretöntä.
Kutk' olivat ne, jotka Amalekin,
Kuin Filistean ennen, äsken löivät?
Ne olivat sen kansan lapsia,
Jok' urhotöihin niin on "saattamaton",
Joka ei voi käydä kunniankaan tietä!
Vaan paitsi muita vanhain vikoja
Vanhuutta vaivaa myöskin sokeus,
Ett' aika, jonka töihin, rientoihin
Hän riutuvine voimineen ei pysty,
On hänen nähden musta, pimeä
Ja tyhjä töistä niinkuin synkkä yö.
Ei sokeuttaan tunne kurja hän,
Ei tiedä, että pimeyden peite
Varjostaa hänt' eik' ajan hartioita.
Vaan nuoruutensa aika mielestään,
Se jalouden oli aamuhetki!
Kah, silloin löytyi kuntoa ja silloin
Käetkin kunniata kukkuivat;
Vaikk' olisi se aika sellainen,
Kuin vedenpaisumuksen aika, ollut
Niin täynnä syntiä ja saastaisuutta.