2:n vanhin.
En menoja ma aikain menneitten
Nyt kiitellyt, kun lausuin vahingosta,
Min tuottaa maalle eripuraisuus.
Se toimet poistaa mielist' ylevämmät.
Myös kunniast' iloitsin aikamme.
Vaan antaa sulle järjen käsitystä
Ei hyväks' ole Herra hyvä nähnyt.
Ja minäkin nyt sulle, nuorukainen,
Myös antaa tahdon neuvon tärkeän:
Pois lauseistasi jätä uhkaus,
Ei miehelle se kykemättömälle
Parempi ole narripukua.
En osuettas tiedä kunniasta,
Vaan seuraksesi suonut kumminkin
Äpärälapsensa on kunnia.
Se lapsi on, kuin tiedät, ylpeys.
Doeg (itsekseen).
Viel' ovat vienot tuulen vihurit,
Vaan mielikseni niistäkin voin nähdä,
Ett' ilma myrskyinen on nousemassa.
Ja toivossa nyt sitä odotellen
Täss itsekseni seison vihellellen.
Hyyyh! Paisu sää ja ilma raivoudu,
Ja kahleistansa pääskööt tuulen henget!
Maan kaiken peittäköhön synkeys,
Niin paksu kuin Egyptin pimeys!
Kah, tuolta saapi tuuli sytykettä.
Tuolt' astuu tänne Judalaisten vanhin,
Mies pöyhkeimpiä pöyhkein. Hän ei suinkaan
Hiljaisten joukkoon kuulu maamme päällä.
No, annas ääntä!
Judan vanhin (tultuaan).
Herran rauha teille!
Kansa.
Ja sulle, isä!
Doeg (itsekseen).
Olkoon perkeleille Myös rauha suotu silloin kun on teille!