* * * * *

Mutta eipä hyvän Kaitselmuksen ankarilta silmiltä jäänyt huomaamatta viattoman sielun vaiva. Sillä äkkiä saapuu korkeimman Jupiterin kuninkaallinen lintu, ryösteliäs kotka, kummallekin puolelle levitetyin siivin. Se muistelee Amorin entistä palvelusta, kun se hänen johdollaan oli kohottanut fryygialaisen juomanlaskijan Ganymedeen Jupiterille, ja tarjoo otollista apuaan. Ja Amorin puolison vaivoissa kunnioittaen hänen jumaluuttaan se jättää korkean laen taivahiset tiet ja lentää vasten Psyken kasvoja sekä virkkaa: "voi, toivotko sinä, joka muutenkin olet yksinkertainen ja varsinkin tällaisissa seikoissa kokematon, voivasi varastaa kaikkein pyhimmästä ja kauneimmasta lähteestä yhtä ainoatakaan pisaraa tai ollenkaan sitä koskettaakaan. Etkö jo kuulopuheestakin tiedä, että jumalille, vieläpä itse Jupiterille Tuonen vedet ovat hirvittävät? Etkö tiedä, että ne valat mitkä te vannotte nimessä jumalten voiman, vannovat jumalat Tuonen majesteetin kautta? Mutta annappas tänne tuo ruukkunen". Ja heti se riuhtaisee ruukun itselleen sekä rientää sitä täyttämään. Se liiteleikse nuokkuvin, raskain siivin louhikäärmeitten leukojen uhkaavain hampaitten ja kolmijakoisten kielten keskitse, suuntaa soutuaan oikealle ja vasemmalle ja ammentaa vettä, joka alttiisti seuraa, ihmeissään että kotka vahingoittumatta saattaa lähteä tiehensä. Ja tekosyyksi lintu sanoo pyytävänsä vettä Venuksen käskystä ja hänelle sitä toimittavansa, joten tilaisuus päästä sinne oli hiukan helpompi.

Riemulla Psyke otti vastaan täyden ruukkusen ja toi sen kiireesti takaisin Venukselle. Mutta eipä hän nytkään voinut lepyttää raivoavan jumalattaren vihaa. Sillä vielä suurempia ja häijympiä häväistyksiä harkiten tämä turmiota tuottavasti hymyillen virkkaa: "oletpa sinä oikea noita-akka ja varsin päävelho, joka ripeästi olet suorittanut mokomat käskyni. Mutta tämä vielä, silmäteräni, tulee sinun toimittaa". Ja antaen rasian hän sanoi: "ota tämä ja suuntaa kulkusi suoraapäätä Manalaan ja itse Tuonen kuolintuville. Vie sitten rasia Proserpinalle ja sano: 'Venus pyytää sinua lähettämään hiukkasen ihanuuttasi, niin paljon että sitä riittää vaikkapa vain yhdeksi päiväksi. Sillä kaiken sen, mikä hänellä oli, on hän kuluttanut ja hivuttanut loppuun sairasta poikaansa vaaliessaan'. Mutta palaja hyvissä ajoin, sillä minun täytyy siitä sivellä itseäni mennäkseni jumalten kokoukseen".

Siiloin vasta Psyke varsin huomasi viime hetkensä tulleen; hän älysi, että verho oli poistettu ja että hän ilmeisesti oli syöksyvä suoraapäätä turmioon. Eikö mitä! Pakoitettiinhan hänet omin jaloin kulkemaan Tuonelaan vainajain majoille. Ja sen enempää viipymättä hän lähtee käymään muutaman hyvin korkean tornin luo viskautuakseen sieltä päistikkaa maahan; siten näet hän arveli suorinta tietä ja kauniimmin voivansa vaipua Manalaan.

Mutta torni ratkesi äkkiä sanoiksi: "miksi koito, pyydät heittäytymällä maahan surmata itsesi ja miksi maltittomasti masennut viimeisessä vaarassa ja tuossa työssäsi? Sillä jos henkesi kerran on eronnut ruumiistasi, olet kyllä saapuva alimpaan Tuonelaan, mutta sieltä et millään keinoin pääse takaisin. Kuule minua!"

"Kuuluisa Akaian valtio Lakedaimon on jotenkin lähellä täältä; ota selville siellä sijaitseva, syrjäisten seutujen kätkemä Tainaron. Mene Manan henkimalosta sisälle, missä ammottavien porttien kautta sinulle osoittautuu raivaamaton tie; heti kun kynnyksen yli astuttuasi olet sitä alkanut kulkea, sinä jo suoraa käytävää myöten jatkat itse Tuonen linnaan. Mutta ei sinun pidä sinne saakka tyhjänä vaeltaman noiden pimentojen halki, vaan kummassakin kädessä tulee sinun kantaa mesijuomalla tahmistettua ohrakokkaretta ja suussasi kahta ropoa. Ja kun jo olet suorittanut melkoisen taipaleen kuolemantietä, olet kohtaava ontuvan, puita kantavan aasin ynnä samanlaisen ajajan, joka pyytää sinua ojentamaan itselleen muutamia taakasta putoavia halkoja; mutta käy sinä vain sivutse vaiti, sanan puhumattomana. Eikä aikaakaan, kun saavut vainajain virralle, jonka päällysmies Karon heti vaatii kuljetusmaksua, minkä jälkeen vasta hän nivotussa ruuhessaan vie matkamiehet toiselle rannalle. Sillä vainajainkin parissa vallitsee saituus, eikä Karon, Manan laivuri ja lautturi, tai Pluto, tuo suuri jumala, tee mitään ilmaiseksi, vaan köyhän täytyy kuollessaan etsiä itselleen matkarahaa, ja jos ei satu olemaan käsillä semmoista, niin ei kukaan salli hänen vetää viimeistä hengenvetoaan. Sille ryöttäiselle ukolle annat rahtina toisen niistä rovoista, joita kannat, kuitenkin niin, että hän itse omin käsin ottaa sen suustasi. Sitten, kulkiessasi yli samean virran, muuan pinnalla kelluva kuollut vanhus, kohottaen mädänneitä käsiään, rukoilee sinua vetämään itseään purteen. Älä sinä siltä anna luvattoman säälin itseäsi siihen taivuttaa. Kuljettuasi yli joen ja kappaleen matkaa edennyttyäsi, rukoilevat sinua kangasta kutovat eukot hiukan itseään avustamaan. Sitä ei kuitenkaan sinun ole lupa tehdä. Sillä tämä kaikki ynnä paljon muuta vastusta sinulle koituu Venuksen vehkeistä, jotta edes toisen kokkareen käsistäsi kadottaisit. Mutta älä katso ohrakakkujen menettämistä vähäpätöiseksi. Jos näet toinen niistä häviää, et milloinkaan enää saa nähdä tätä päivänvaloa. Sillä hirveän suuri, hirmuinen ja kauhistuttava koira, jolla on kolme ylen suurta päätä yhdessä, haukkuu kumajavilla kidoillaan vastaantulevia vainajia; niille se ei kuitenkaan enää mitään mahda, suotta vain säikyttelee aivan Proserpinan kynnyksen ja sysimustien suojien edessä ja alati valvoen vartioi Tuonen tyhjiä tupia. Suistettuasi sen antamalla sille saaliiksi toisen kokkareen, sinä helposti sen sivuutat ja pääset suoraapäätä sisään itse Proserpinan luo, joka kohteliaasti ja suopeasti sinua vastaan ottaa; hän käskee sinua pehmeälle sijalle istuutumaan ja nauttimaan oivallisesta murkinasta. Mutta istuudu sinä maahan ja pyydä sekä syö halpaa leipää. Ilmoita sitten asiasi, ja, saatuasi pyytämäsi rasian, mene takaisin, lauhduta julma koira jälelläolevalla kokkareella, ja anna saidalle laivurille se ropo, jonka olet säilyttänyt; ja kuljettuasi hänen veneessään joen yli, sinä noudattamalla äskeisiä jälkiäsi olet palaava tänne tähtitarhojen tasalle. Mutta ennen kaikkea annan sinulle sen neuvon, ettet avaa etkä katso siihen rasiaan, jota kannat, tai ylimalkaan liian uteliaasti tutki sinulle uskottua aarretta".

Siten neuvoi huolehtiva torni. Ja vitkastelematta Psyke jatkaa matkaansa Tainaroniin. Sitten hän asianmukaisesti ottaa ennenmainitut rovot ja kokkareet sekä rientää alas Manalan tietä. Hän kulkee ääneti raihnaan aasinajajan sivu, antaa kuljettajalle virtamaksun, pysyy välinpitämätönnä pinnalla uiskentelevan vainajan toivomukselle, halveksii kutojatarten salakavalia rukouksia, asettaa kokkare-ruualla koiran kauhistuttavan raivon ja tunkeutuu Proserpinan asuntoon. Eikä hän kajoa emännän tarjoomaan pehmeään istuimeen tai uhkeaan ravintoon, vaan nöyrästi istuutuen hänen jalkainsa juureen hän ruokaleipään tyytyväisenä suoritti Venukselta saamansa toimituksen. Hän saa kohta salaa täytetyn ja suljetun rasian, jonka jälkeen, pettämällä toisella kokkareellaan koiran, tukkii sen ulvovat kidat, jättää laivurille jälelläolevan roponsa ja palaa Manalasta paljoa reippaampana. Mutta vaikka Psyke, jälleen saavutettuaan loistavan päivänvalon ja sitä rukoiltuaan, jouduttaa ansiotyönsä päättämistä, hänet kuitenkin valtaa huima uteliaisuus ja hän virkkaa: "voi minua typerää, jumalallisen ihanuuden kantajaa, joka en hituistakaan siitä itselleni hiipaise, silläkin keinoin kenties ihanaa rakastajaani miellyttääkseni." Mutta eipä siinä ollutkaan mitään kouraantuntuvaa, kaikkein vähimmin mitään ihanuutta, olipahan tuossa vain oikea manalainen Tuonen uni, joka kannen auettua heti valtaa Psyken ja sankkana sikiusvana soluu kautta kaikkien hänen jäsentensä. Hän lyykähtää kulkiessaan itse polulle ja jää unen valtaan. Ja siinä hän virui hervotonna kuin mikäkin nukkuva ruumis.

SEITSEMÄS LUKU.

Mutta Kupido, jonka arpi jo oli mennyt umpeen ja joka oli toipumaan päin eikä kestänyt Psykensä pitkällistä poissaoloa, laskeutui ulos sen huoneen korkeasta ikkunasta, missä häntä säilytettiin, ja lentäen siivin, joita joltinenkin lepo oli virkistänyt, hän nopeasti riensi Psykensä luo, pyyhki huolellisesti pois unen ja kätki sen jälleen entiseen paikkaansa rasiaan. Sitten hän herätti Psyken viattomalla nuolenpistolla ja virkkoi: "katso, jälleen olit, poloinen, joutua turmioon samaisen uteliaisuutesi johdosta. Suorita sinä vain ensin ripeästi se tehtävä, minkä äidiltäni olet saanut; muusta tahdon minä sillävälin kyllä pitää huolta". Tämän sanottuaan kepeäjalkainen rakastaja painautui siipiensä varaan, Psyke taas kantoi heti Venukselle Proserpinan lahjan. Sillävälin Kupido, ylenmääräisen rakkautensa kalvamana ja muoto mustana, pelästyy äitinsä äkillistä malttia; hän turvautuu tavallisiin juoniinsa, tunkeutuu nopein siivin taivaan navalle, rukoilee suurta Jupiteria ja esittää asiansa. Silloin Jupiter nipistää Kupidoa poskeen, nostaa hänen kätensä suulleen, suutelee sitä ja virkkaa näin: "vaikka sinä, herra poikani, et koskaan minua kohtaan osoita jumalten yksimielisen päätöksen kautta minulle myönnettyä kunnioitusta, vaan alituisilla pistoillasi haavoitat ja tavantakaisilla maallisen himon puuskilla tahraat tätä rintaani, joka luonnonvoimien lakeja ja tähtien liikkeitä ohjaa, sekä vastoin lakeja vieläpä itse Juliuksen lakia [tarkoitetaan keisari Augustuksen siveellisyyslakeja], ynnä yleistä kuria, olet häpeällisillä aviorikoksilla arvoani ja mainettani loukannut, likaisesti muuntelemalla ylevää muotoani milloin käärmeeksi, milloin tuleksi, pedoksi, linnuksi, haraksi [Viitataan niihin satuihin, joiden mukaan Zeus (Jupiter), lähestyessään rakastettujaan, muutti itsensä milloin minkäkin eläimen tai esineen muotoiseksi.] — niin kuitenkin, muistellen omaa kohtuullisuuttani ja että sinä olet ylennyt aivan näitten hyppysteni välissä, tahdon toimittaa kaikki, kunhan vain itse ymmärrät varoa kilpailijoitasi ja jos nyt maan päällä joku tyttö kauneutensa kautta herättää huomiota, tulee sinun toimittaa hänet minulle, siten vuorostasi palkiten tätä hyvää työtäni".

Näin sanottuaan hän käskee Merkuriusta hetimmiten kutsumaan kaikki jumalat kokoukseen ja kuuluttamaan kymmenentuhannen sestertsiuksen sakon sille, joka jäisi pois taivahisten kokouksesta. Kun sakon pelko kohta täytti taivaallisen neuvoshuoneen, julistaa ylhäisellä istuimella istuen korkea Jupiter tämän: "Runotarten nimikirjaan merkityt jumalat, te tiedätte kaikki kyllä, että olen tätä nuorukaista omin käsin kasvatellut ja että olen arvellut hänen ensi nuoruutensa hehkuvaa intoa olevan jonkunlaisilla suitsilla hillittävä. Kyllin ovat häntä huonoon huutoon saattaneet jokapäiväiset juorut aviorikoksista ja kaikesta turmeluksesta. Poistettava on jokainen tilaisuus siihen, ja nuorekas himokkuus aviokahleilla kytkettävä. Hän on valinnut ja ottanut tytön vaimokseen: pitäköön ja omistakoon hänet, Psykeä syleillen nauttikoon hän alati rakkaudestaan".