Sinä yönä alkoi Psykeään näin puhutella puoliso, jota, vaikka ei voitukaan nähdä, kuitenkin saattoi sekä käsin tunnustella että korvin kuulla. "Psyke, sinä suloisin ja rakas vaimoni, liian julma kohtalo uhkaa sinulle turmiokasta vaaraa, jota sinun, luulen ma, täytyy visusti varoa. Jo lähestyvät tuota kukkulaa siskosi, levottomina oletetun kuolemasi vuoksi ja jälkiäsi etsien. Mutta jos joitakin heidän voivotuksiaan ehkä kuuletkin, niin älä vastaa mitään — niin, älä edes kaukaa katso sinnepäinkään. Muuten tulet minulle tuottamaan mitä raskaimman surun, itsellesi taas mitä pahimman turmion".
Psyke suostui ja lupasi tehdä puolisonsa mieliksi. Mutta kun tämä yön keralla oli häipynyt, kulutti onneton nainen koko päivän kyyneliin ja voihkimisiin, uudestaan ja yhä uudestaan hokien nyt vasta oikein olevansa mennyttä; olihan hän suljettu vankilaan, jos kohta komeaan, voimatta seurustella ja puhella ihmisten kanssa sekä lohduttaa hänen tähtensä murehtivia sisaria ja saamatta edes nähdäkään heitä. Ja virkistämättä itseään kylvyllä, ruualla tai millään muullakaan hän viljalti kyyneleitä vuodattaen vaipui uneen.
Eikä aikaakaan, kun puoliso tavallista aikaisemmin laskeutuu levolle ja syleillen yhä vieläkin itkevätä Psykeä vannottaa häntä näin:
"Tätäkö minulle lupailit, Psykeni? Mitä minä, sinun puolisosi sinusta enää odotan, mitä toivon? Yöt päivät itkeä vetistelet etkä herkeä keskellä aviosyleilyjäkään itseäsi kiduttamasta. Tee nyt jo niinkuin tahdot ja noudata turmiollista mielihaluasi. Muista vain minun vakavaa varoitustani silloin kun liian myöhään alat katua".
Silloin Psyke rukoilemalla ja uhkaamalla muuten kuolla ahdistaa puolisoaan, jotta tämä suostuisi hänen pyyntöönsä nähdä sisarensa, lieventää heidän surujaan ja puhella heidän kanssaan.
Hän myöntyykin nuorikkonsa rukouksiin, vieläpä sallii hänen lahjoittaa sisarilleen mitä kultaa ja koristeita ikänä haluaa, mutta varoittaa tavantakaa ja peloittelee useasti, ettei milloinkaan sisarten turmiollisesta neuvosta taipuisi kysymään puolisonsa muotoa, jottei rikollisessa uteliaisuudessaan syöksyisi moisesta onnen huipusta perikatoon, sillä silloin Psyke ikipäiviksi jäisi nauttimatta hänen halailuaan. Psyke kiitti puolisoaan ja virkkoi jo iloisempana: "tuhat kertaa mieluummin tahtoisin kuolla, kuin kaivata sinun suloista syleilyäsi! Lemminhän sinua yhtä paljon kuin omaa henkeäni ja rajusti sinua rakastan, ken tahansa lienetkin, enkä rinnallesi aseta itse Kupidoakaan. Mutta täytä vielä, ma pyydän, tämä rukoukseni ja käske palveliaasi Länttä tuomaan sisareni tänne, samalla tapaa kuljettaen heidät kuin minutkin". Ja painaen suostuttavia suuteloitaan, syytäen maireita sanojaan sekä syleillen häntä hänen vastustelustaan huolimatta nainen vielä liittää imarteluihinsa tämän: "mesimarjueni, oma miehyeni, Psykesi suloinen elo!" Lemmen kuiskailun voiman ja vallan edessä puoliso alistui ja lupasi tehdä kaikki. Ja kun päivä jo valkeni, hän hälveni aviovaimonsa käsistä.
* * * * *
Mutta saatuaan tietää kukkulan ja paikan, mihin Psyke oli jätetty, sisaret joutuun saapuvat sinne, itkevät silmänsä kuiviin ja lyövät rintoihinsa, jotta vahat ja kalliot heidän alinomaisista voivotuksistaan kajahtelevat. Jo he nimeltä huutelivat siskoparkaansa kunnes vaikeroivan äänen kimeä kirkuna tunkee rinteitä myöten alas laaksoon. Silloin Psyke mieletönnä ja vavisten syöksyy esiin huoneestaan ja virkkaa: "miksi suotta surkeilla valituksillanne itseänne kiusaatte? Olenhan minä, jota murehditte, täällä. Heittäkää suruiset valituksenne ja kuivatkaa vihdoinkin pitkällisestä kyyneltulvasta kosteat poskenne, koskapa jo voitte syleillä sitä, jota juuri voivottelitte".
Sitten hän kutsuu Lännen ja muistuttaa sitä puolisonsa määräyksestä. Eikä aikaakaan, kun se käskyä totellen kohta hempeimmillä henkäyksillään vaaratonta kulkua kantaa heidät alas. Ja he nauttivat molemminpuolisista syleilyistä ja kiireisistä suuteloista, ja riemusta pulppuavat siihen asti hillityt kyyneleet esiin. Sitten Psyke virkkaa: "mutta astukaapa ilomielin myös kattoni alle ja lieteni luo ja virvoittakaa murheellisia mieliänne yhdessä Psykenne kanssa". Noin puhuttuaan Psyke saattaa heidän nähtäväkseen kultaisen linnan suurensuuret varat ja kuultavakseen palvelevien äänien kansakasta joukkoa sekä kestitsee heitä muhkeasti mitä kauniimmalla kylvyllä ja yli-inhimillisen pöydän komeuksilla.
Mutta nepä kylläisinä tuosta vallan taivaallisten rikkauksien tulvasta jo syvällä sydämessään hautoivat kateutta. Vihdoin toinen heistä herkeämättä varsin tarkasti ja uteliaasti kyselee, kuka on tuon taivaallisen omaisuuden isäntä, kuka tai millainen on hänen puolisonsa. Mutta eipä Psyke sittenkään millään lailla loukkaa puolisonsa käskyä tai anna kiskoa itsestään sydämensä salaisuuksia, vaan sepittää hätävalheen, että hänen miehensä muka on hyvännäköinen nuorukainen, jonka poskia vasta varjostavat parran haituvat ja joka enimmäkseen kuluttaa aikansa metsästämällä kedoilla ja vuorilla. Mutta jottei keskustelun jatkuessa jokin hairahdus häntä paljastaisi, hän paikalla kutsui Lännen ja jätti heidät sen kuljetettavaksi, mukanaan kuormallinen kultateoksia ja jalokivikoristeita.