* * * * *
Heti tämän jälestä oivat sisarukset jo hehkuen kytevän kateuden sapesta palasivat kotiin ja puhua pauhasivat keskenään. Vihdoin alkaa toinen näin:
"Voi sinua, epäviisas julma ja nurja Onnetar! Näinkö olet hyväksi nähnyt, että vaikka meillä on samat vanhemmat, olemme niin erilaisen kohtalon osaksemme saaneet. Olemmehan me, vaikka iältämme käymme edellä, joutuneet vierasten aviomiesten piioiksi ja kotiliedeltämme, vieläpä isänmaastamme karkoitettuina elelemme kaukana vanhemmistamme, kuten maanpakolaiset ainakin; sitä vastoin tämä nuorin, joka pahnanpohjimmaksi turhanpäiten tähän maailmaan syntyi, on moisen varallisuuden ja jumalan miehekseen saanut — mokoma, joka ei edes pysty oikein käyttämään näin suurta tavarain määrää? Näitkö, sisko, kuinka paljon ja minkälaisia koristeita talossa viruu, mitkä vaatteet siellä välkkyvät, mitkä jalokivet siellä hohtavat, mikä kullan paljous sitäpaitsi joka paikassa jalkojen alle tallaantuu? Jos hänellä vielä on niin ihana puoliso kuin hän vakuuttaa, niin ei tätä nykyä koko maanpiirissä ole ketään sen onnellisempaa naista. Ja kun sitten heidän tuttavallisuutensa etenee ja kiintymyksensä kasvaa, niin ehkä jumal-puoliso hänestä vielä tekee jumalattarenkin. Niin onkin, jumalavita, niin hän jo liikkui ja kiikkui. Johan hän käy kenossa kauloin ja jumalatarta huokuu nainen, jolla on äänet palvelijoinaan ja joka tuuliakin käskee. Mutta minä poloinen olen saanut osakseni puolison, joka ensiksi on isääni iäkkäämpi, sitten kaljumpi kurkkua ja pikkuisempi mitä pojannalkkia hyvänsä, ja joka vihdoin vartioi koko taloa, salvoin ja telkimin lukittuna".
Toinen alkaa näin: "minun taas täytyy sietää miestä, jota vaivaa ja kumaraksi tekee jäsenten kolotus, ja joka senvuoksi aniharvoin rakkauttani viljelee; enimmäkseen saan hieroa hänen vääntyneitä ja kiveksi kovettuneita sormiaan ja kärventää näitä näin hentoja hyppysiäni pahanhajuisiin hauteisiin, likaisiin riepuihin ja löyhkääviin kääreihin. Enkä minä saa osoittaa vaimon avuliaita kasvoja, vaan lääkärin työlästä osaa täytyy minun näytellä. Lienet kai itsekin, sisko, huomannut, kuinka kärsivällisesti, tai paremmin orjamaisesti — tahdon nimittäin suoraan sanoa mitä ajattelen — tätä siedät. Mutta minäpä en jaksa tämän enempää kestää, että näin ylenpalttinen onni on arvottomalle kertynyt. Sillä muisteleppa, kuinka kopeasti, kuinka vaateliaasti hän meitä kohteli ja miten hän juuri määräämättömän ylpeästi kerskaamalla paljasti pöyhkeän mielenlaatunsa; viskasihan tuo niin suurista rikkauksistaan vastahakoisesti meille joitakuita vähäpätöisyyksiä ja kohta senjälkeen hän läsnäolostamme vaivattuna käski ajaa, puhaltaa ja viheltää meidät pellolle. En ole minä nainen enkä tahdo kerrassaan hengittää, ellen häntä moiselta varallisuuden huipulta turmioon syökse. Ja jos sinuakin, kuten kohtuullista on, häväistyksemme on sapettanut, niin koettakaamme molemmat yhdessä keksiä tepsivä tuuma. Aluksi älkäämme sentään näyttäkö vanhemmillemme tai kellekään muullekaan niitä esineitä, joita tuomme mukanamme, päinvastoin älkäämme olko tietävinämmekään mitään hänen pelastumisestaan. On kyllin että itse olemme nähneet semmoista, jota katuu nähneensä, saatikka sitten toitottaisimme vanhemmillemme ja ympäri koko maailman hänen onneansa. Sillä oikeastaan eivät olekkaan miekkoisia ne, joiden rikkauksia ei kukaan tunne. Kyllä hän saa tuntea, ettei ole hänellä piikoja, vaan vanhemmat sisaret. Tällä kertaa nyt palatkaamme puolisojemme luo ja menkäämme katsomaan köyhiä, mutta aivan puhtaita liesiämme. Ja kun olemme kotona tarkemmilla tuumilla itseämme varustaneet, niin palatkaamme vahvempina rankaisemaan sitä öyhkäriä".
Hyvän turmaksi aiottu häijy tuuma miellyttää kahta häijyä; he kätkevät kaikki nuo niin kallisarvoiset lahjat ja, aivan kuin jos murehtisivat, he hiuksiaan repien sekä kasvojaan raastaen uudestaan ratkeevat valeitkuun. Ja niin revittyään vanhemmissakin surunhaavan jälleen auki, he äkkipikaa jättivät heidät sekä pyrkivät raivohulluutta uhkuen koteihinsa, nivoen rikollista petosta, jopa murhaa viattomalle sisarelleen.
* * * * *
Sillävälin puoliso, jota Psyke ei tunne, jälleen noissa yöllisissä keskusteluissaan näin häntä muistuttaa: "näetkö, kuinka suuri vaara sinua uhkaa? Etäältä Onnetar sinua ahdistaa, ja ellet aivan lujasti pidä varaasi, niin hän kohta käy käsikähmään. Nuo kavalat nartut punovat suurilla hankkeilla pääsi varalle jumalattomia salajuoniaan, joiden tarkoitus on taivuttaa sinua utelemaan kasvojani; mutta, niinkuin ennen monasti olen sinulle sanonut, jos sinä kerran tulet ne nähneeksi, niin et toista kertaa enää niitä saa nähdä. Jos siis tästäpuolen nuo velhoista pahimmat turmamielin tänne saapuvat — ja tulevatkin, sen tiedän, — niin älä ollenkaan keskusteluun antau, tai jos luontaisen avomielisyytesi ja hennon mielenlaatusi vuoksi et jaksa tätä kestää, niin älä ainakaan ole kuulevinasi tai vastaa, jos puolisostasi tulee puhe. Sillä johan me pian tulemme perhettämme lisäämään, ja tämän vielä lapsellisen sydämesi alla kannat toista lasta — jumalallista, jos äänettömyydellä säilytät salaisuutemme, mutta jos sen ilmaiset, kuolevaista".
Moisesta ilmoituksesta Psyke ihastui ikihyväksi, iloitsi jumalallisen perillisen lohdusta, ailakoitsi tulevaisen lemmenvakuuden kunniasta ja riemuitsi äidinnimen arvokkuudesta. Huolissaan hän lukee vierivät viikot ja kuluvat kuukaudet ja kummastelee kuinka tuntematon taakka hänessä aikaansaa moisen muutoksen.
* * * * *
Mutta jo liitelivät sinnepäin nuo ruttopaiseet ja kauheat Kostottaret, huokuen kyynmyrkkyään ja kiirehtien jumalattomalla nopeudella. Silloin lyhythetkinen puoliso toistamiseen muistuttaa Psykeänsä näin: "nyt on tullut viimeinen päivä ja ratkaisun hetki. Jo on turmiollinen sukupuolesi ja vihamielinen veresi tarttunut aseihin, pannut liikkeelle leirinsä, järjestänyt rintamansa ja torveensa toitottanut. Jo tavoittavat jumalattomat sisaresi kurkkuasi, tikari sivallettuna. Voi, mikä turma meitä uhkaa, armahin Psyke! Sääli itseäsi ja minua ja pelasta tunnollisella itsehillinnällä kotisi, puolisosi ja tuo meidän pienokaisemme uhkaavan perikadon onnettomuudesta. Mutta noita rikollisia naisia, joita sinun ei tarvitse sisariksi kutsuakaan, sen jälkeen kuin ovat semmoista kuolettavaa vihaa osoittaneet ja verisiteitä jalkojensa alle polkeneet, niitä älä katsele äläkä kuuntele, silloin kun ne sireenien tavoin ylhäältä kallionkielekkeeltä tuhoatuottavilla lauluillaan vahoja kajahuttavat".