Itkeä nyyhkyttäen Psyke alkaa sopertaa: "Jo aikoja sitten olet tietääkseni saanut todistuksia uskollisuudestani ja vaiteliaisuudestani, mutta yhtäkaikki saat nyt vieläkin vakuuden mielenlujuudestani. Käske sinä vain taas Länttämme suorittamaan palveluksensa ja anna oman pyhän kuvasi sijasta, jonka minulta kiellät, nähdä ainakin sisareni. Nimessä noiden kanelin tuoksuisten, kaikkialta riippuvien suortuviesi, nimessä hentojen, sileitten ja minun omieni kaltaisten poskiesi, nimessä ties mistä kummasta lämmöstä hehkuvan rintasi, niin totta kuin ainakin tässä pienokaisessa tulen tuntemaan kasvosi, niin myönnä tuskastuneen rukoilijan hurskasten anomusten hellyttämänä minulle sisarensyleilyn onni ja virkistä riemulla sinulle alttiin Psykesi mieltä. En ollenkaan sen koommin kasvojasi kysele, ei minua enää yhtään kammota itse yön pimeyskään: olethan sinä omani, sinä päivänvaloni."
Nämät sanat sekä hempeät halailut lumosivat puolison, ja hiuksillaan kuivaten Psyken kyyneleet hän lupasi tehdä kaikki sekä ehätti heti pois ennen nousevan päivän koittoa.
* * * * *
Salaliitosta sopineet sisarukset pyrkivät, näkemättä vanhempiaankaan, silmittömällä nopeudella suoraapäätä laivoista kukkulaa kohti. Eivätkä odottaneet että heitä vievä tuuli ilmestyisi, vaan hyppäsivät vallattomassa uhkarohkeudessaan syvyyteen. Mutta, muistaen kuninkaansa käskyä, ottaa heidät Länsi, vaikka vastahakoisesti, puhaltavan henkäyksensä helmaan ja laskee heidät maahan. Nepä kulkevat heti vitkastelematta joutuisin askelin linnaan ja syleillen saalistaan, sekä peittäen hilpeitten kasvojen alle syvälle kätketyn petoksen kuilun he, sisaren nimeä vääryydellä käyttäen, näin liehakoivat:
"Psyke, äsken vielä olit pienokainen ja nyt jo kohta olet itse äiti! Kuinka paljon hyvää, luulet, kannatkaan tuolla pikku sydämesi alla! Minkä riemun tuletkaan herättämään koko meidän huoneessamme! Oi meitä miekkoisia, jolle lapsikullan ravitseminen on iloa tuottava! Sillä jos, niinkuin pitäisi, hänestä sukee yhtä kaunis kuin ovat vanhemmat, niin syntyy kerrassaan Kupido".
Noin he teeskentelemällä osanottoa vähitellen valtaavat sisaren sydämen. Ja kohta hän käskee heitä istumaan, virkistää heitä matkan väsymyksestä, vaalii heitä kylpyjen höyryävillä hetteillä ja ilahuttaa heitä mitä kauniimmalla ateriahuoneella sekä liharuuilla ja muilla ihmeellisillä, runsailla syötävillä. Hän käskee soittamaan kitaraa: soitetaan; puhaltamaan huilua: puhalletaan; kuorossa laulamaan: lauletaan. Ja kaikki tämä hiveli kuulijain mieliä mitä suloisimmin sävelin, kenenkään olematta läsnä.
Mutta eipä siltä rikollisten naisten pahuus laulun maireesta makeudestakaan lientynyt eikä talttunut, vaan, suunnaten puhettaan petostensa loppupaulaa kohti, he alkavat teeskennellen tiedustella, mitä miehiä ja mitä syntyä on hänen puolisonsa, ja mistä heimosta peräisin. Silloin Psyke, liian ajattelematon kun on, unohtaa entisen keskustelun ja laatii uuden hätävalheen, jonka mukaan puolisonsa on suuri liikemies naapurimaakunnasta; hän on muka jo keski-ikäinen, päässä siellä täällä jokunen harmaa hius. Ja vähääkään viipymättä tuossa puheaineessa hän antoi heidän mukaansa kuormallisen lahjoja ja uskoi heidät tuulivaunujen varaan.
Mutta sillaikaa kuin he Lännen leppeän henkäyksen kohottamina kotiinsa palaavat, he rupattelevat keskenään näin: "mitä, sisko, sanommekaan tuon höperön uskomattomasta valheesta? Ikään oli puhe nuorukaisesta, joka kasvattaa kukkeaa parranhaituvaa, nyt välkkyvän harmaista hapsista hohtavasta keski-ikäisestä. Ken on tuo, jonka niin lyhyt väliaika näin äkkiä on vanhentanut ja muuttanut? Muuhun johtopäätökseen et voi tulla, siskoni, kuin että kehno naikkonen joko valheellisesti sepittää tämän tai ei tunne puolisonsa ulkomuotoa. Kumpi tahansa lieneekin tosi, niin on hän niin pian kuin suinkin syöstävä varallisuudestaan. Jos hän ei tunne miehensä kasvoja, on hän totta tosiaan avioksi joutunut jumalalle ja kantaa kuin kantaakin kohdussaan jumalaa. Jos hänestä sukee jumalallisen poikasen äiti — joka olkoon kaukana —, niin minä sidon itselleni nuoran ja hirttäydyn tuohon paikkaan. Toistaiseksi siis palatkaamme vanhempiemme luo ja punokaamme petoksia, jotka niin paljon kuin suinkin vastaavat tämän keskustelumme loppupäätöstä".
KOLMAS LUKU.
Niin kiihtyneinä nuo kirotut ynseästi puhuteltuaan vanhempiaan ja yöllä häirittyään vartijoita, varhain aamulla rientävät huipulle ja liitävät sieltä tapansa mukaan tuulen varassa rajusti maahan. Sitten he painamalla luomiaan pusertavat silmistään kyyneleitä ja puhuttelevat Psykeä seuraavalla juonella: "sinä vain istut miekkoisena ja juuri siksi, ettet tunne suurta onnettomuuttasi, onnellisena, välittämättä vaarastasi, mutta me sitä vastoin, jotka valppaalla huolenpidollamme parastasi valvomme, kärsimme kurjuudessamme tuskaa onnettomuuksiesi vuoksi. Sillä me olemme todeksi huomanneet emmekä — surusi ja kohtalosi kumppaneita kun olemme — saata sinulta peittää, että öisin salaa kanssasi lepää monisolmuisissa kierroksissa kiemurteleva hirveä kyy, jonka kaula tihkuu häijyä myrkkyä ja syvä kita aukeallaan ammottaa. Muisteleppa nyt pytialaisen Apollon oraakelinlausetta, joka julisti että sinä olit määrätty avioksi julmalle pedolle. Niinpä monet maamiehet, ympäristön metsästäjät ja useat naapurit ovat nähneet sen iltasin palaavan laitumeltaan ja uiskelevan lähimmän virran matalikoilla. Ja kaikki vakuuttavat ettei se kauvan tule auliisti makealla ravinnolla sinua syöttämään, vaan jahka tilasi on sinua tarpeeksi kypsyttänyt, se tulee vieläkin lihavampana makupalana hotaisemaan sinut suuhunsa. Tähän nähden on sinulla valittavana, tahdotko noudattaa rakkaasta pelastuksestasi huolehtivien sisartesi neuvoa, välttää kuoleman ja elää meidän kanssamme vaaratonna, vai hautaantua julman pedon sisuksiin. Mutta jos tämän seudun henkiäänten elähyttämä yksinäisyys tai salaisen rakkauden riettaat ja vaaralliset syleilyt ja myrkyllisen käärmeen hyväilyt sinua viehättävät, niin olemme ainakin me, hurskaina sisarina, täyttäneet velvollisuutemme".