Nuo surkeat sanat saattavat hentomielisen, avokielisen Psyke paran kauhun valtaan, ja suunniltaan joutuen hän unohtaa kokonaan puolisonsa varoitukset ynnä omat lupauksensa sekä syöksee päistikkaa onnettomuutensa kuiluun. Vavisten ja verettömyydestä kalmankalpeana hän puoliääneen sopertaen ja änkyttäen virkkaa: "te olette, rakkaimmat siskot, täyttäneet hurskaan velvollisuutenne, kuten kohtuus onkin. Mutta eivätpä näy nekään, jotka tämmöistä teille vakuuttavat, valheita latelevan. En näet koskaan ole nähnyt mieheni kasvoja, enkä ylimalkaan tiedä, mistä hän on; vain öisin kuunnellen hänen ääntään täytyy minun sietää ulkomuodoltaan tuntematonta ja valonarkaa puolisoa. Ja minä yhdyn täydellä syyllä teihin, kun vallan oikein sanotte häntä joksikin pedoksi. Sillä kovasti se aina minua pelottelee itseään katsomasta ja uhkaa suurta onnettomuutta, jos sen kasvoja utelee. Jos nyt voitte antaa jotain tehokasta apua vaaranalaiselle sisarellenne, niin auttakaa nyt juuri; muuten tulee huolimattomuus vastaisuudessa pilaamaan kaikki, mitä aikaisemmin on varovaisuudella voitettu".

Kun nyt nuo juonittelevat naiset ovat vallanneet sisaren sielun, joka selkoselällään jo on kaikelle avoinna, niin ne heittävät sikseen siihen saakka peitetyn salavehkeensä umpisopet ja käyvät, petosten miekat sivallettuina, avomielisen naisen arkojen ajatusten kimppuun.

Vihdoin toinen alkaa näin: "koska veriside pakottaa meitä sinun turvallisuutesi puolesta halveksimaan jokaista vaaraa, niin me tahdomme osoittaa sinulle sen tien, joka yksin pelastukseen vie, ja jota me kauan, kauan olemme miettineet. Kätke salaa siihen paikkaan vuodetta, missä tapaat nukkua, teräväksi hiottu ja pehmeällä kämmenellä tahkomalla vielä tuimemmaksi tehty tikari sekä piilota näppärä öljyllä täytetty kirkasvaloinen lamppu visusti jonkun ruukkusen peittoon, mutta salaa itsepintaisesti kaikki nuo valmistukset; kun hirviö sitten laahaten ruumistaan, joka jättää vaontapaiset jäljet, kohoaa tavalliseen makuupaikkaansa ja jo pitkällään, painostavan esiunen uuvuttamana, alkaa syvässä horroksessa kuorsata, niin laskeu silloin alas vuoteelta, hiljennä vähitellen paljain jaloin hiipimällä liiteleviä askeleitasi ja kirvota lamppu synkän pimeyden vankilasta; käytä silloin lampun valoa tekosi oivaan tilaisuuteen, kohota oikea kätesi ja hakkaa rohkeasti tuolla kaksiteräisellä aseella niin voimakkaasti ponnistamalla kuin suinkin turmiollisen käärmeen kaula ja pää poikki. Eikä meidän apumme tule sinulta puuttumaan, vaan heti kun pedon kuolemalla olet itsellesi hankkinut pelastuksen, niin me tulemme tuskallisesti odotettuamme rientämään luoksesi; ja toimitettuamme tuota pikaa mukaasi kaikki nuo tavarat, niin aiomme toivotun avioliiton siteillä yhdistää sinut ihmisenä toiseen ihmiseen".

Moinen sanojen palo sytytti jo aivan hehkuvan sisaren sydämen ilmiliekkiin. Itse he heti jättivät ne seudut, missä suuri onnettomuus oli tapahtuva, erityisesti vielä omastakin puolestaan peloissaan, antoivat tavanmukaisen siivekkään tuulenpuuskan itseään kuljettaa pois, syöksyivät suoraapäätä pikaiseen pakoon, astuivat oitis laivoihinsa ja lähtivät niillä pois.

* * * * *

Mutta yksikseen jäänyt Psyke — jos nimittäin vihamielisten Raivotarten ahdistamaa saattaa yksinäiseksi sanoa — läikkyy kuohuksissaan kuin meren tyrsky, ja vaikka tuuma on päätetty ja mieli järkähtämätön, hän kuitenkin vielä, käydessään käsiksi tekoonsa, horjuu epävarmana päätöksessään ja häilyy moninaisissa onnettomuuden herättämissä ristitunteissa sinne tänne. Hän kiirehtii ja lykkää, uskaltaa ja vapisee, epäröi ja suuttuu, meneepä niin pitkälle, että samassa olennossa vihaa petoa, mutta rakastaa puolisoaan. Vaan kun ilta jo tuo mukanaan yön, hän äkillisellä kiireellä suorittaa jumalattoman rikoksen valmistukset.

Läsnä oli yö, läsnä puoliso, joka ensin lemmenkisoissa oteltuaan oli sikeään uneen vaipunut. Silloin muuten sekä ruumiiltaan että sielultaan heikko Psyke, kohtalon julmuuden avustuksesta saa voimia; hän ottaa esille lampun, tempaa tikarin ja muuttuu rohkeaksi kuin mies. Mutta tuskin on valon vuoteeseen sattuessa sen salaisuus ilmi tullut, kun Psyke näkee kaikista pedoista lempeimmän ja suloisimman pikkuhirviön, itse Kupidon, ihanasti uinuvan ihanan jumalan, jonka näkö sai lampunkin valon ilosta kirkkaammin liekehtimään ja pani tikarin katumaan katalaa kärkeään. Moisesta näöstä säikähtyneenä ja voimatta hillitä itseään, Psyke lyykähtää raukeasta kalpeudesta uupuneena ja vavisten kyykkyyn polvilleen ja aikoo upottaa tikarin — mutta omaan rintaansa. Ja sen hän todella olisikin tehnyt, ellei ase niin kauhean rikoksen pelosta olisi hänen huimista käsistään solahtanut ja lentänyt pois.

Mutta ollessaan jo vallan voivuksissa ja ilman pelastuksen toivoa, hän alkaa yhä useammin tarkata jumalallisten kasvojen kauneutta ja toipuu siitä. Hän näkee kultaisen pään muhkeat, ambrosiaa uhkuvat kutrit, maidonvalkean niskan, purppuraposket ja hiusten harhailevat suortuvat somasti solmittuina, toiset eteenpäin, toiset taappäin valahtuneina — nuo suortuvat, joiden tavattoman loiston välkkeestä yksin lampunkin loimu alkoi läähätellä. Siivekkään jumalan harteilla hohtavat kasteiset sulat kuni kimaltelevat kukkaset, ja vaikka siivet lepäävät, ailahtelevat levottomasti hennonhempeät höyhenpäät värisevästi sykähdellen. Muu ruumis oli silkonen ja kiiltävä ja sellainen, ettei semmoista olisi tarvinnut Venuksen hävetä synnyttäneensä. Ja vuoteen jalkojen edessä viruivat jousi, viini ja nuolet, suuren jumalan armolliset aseet.

Psyke ei voi uteliaisuudessaan kyllin tätä kaikkea tutkia ja kätellä sekä puolisonsa aseita ihailla, ottaa vihdoin viinestä nuolen ja koettelee peukalon päällä sen kärjenterää; sitten hän painaa voimakkaammin, mutta koska sormensa vielä vapisee, hän pistää liian syvälle, niin että pinnalle helmeilee pikkuisia rusoveren pisaroita. Siten Psyke tietämättään ehdoin tahdoin joutuu rakkauden jumalan rakkauden valtaan. Ja hehkumistaan hehkuen lemmestä Lempeä kohtaan hän kallistuu tämän ylitse, katsoa tuijottaa häneen tulisesti sekä suutelee häntä kiireesti, ahnaasti ja himokkaasti, peloissaan ettei unta kestäisi.

Mutta sillaikaa kun hän moisesta ihanuudesta mielenliikutuksissaan ja sydän sairaana läikkyy sinne tänne, niin lamppu, joko katalimmasta kavaluudesta tai turmiollisesta kateudesta tai koska itsekin halusi koskettaa ja ikäänkuin suudella sellaista hipiää, valautti valonlähteestään pisaran hehkuvaa öljyä jumalan oikealle olkapäälle. Voi sinua hurjaa ja huimaa lamppua, sinä kehno rakkauden avustaja, poltathan itse kaiken tulen jumalan, vaikka tietenkin sinut ensinnä keksi joku rakastaja, voidakseen kauemmin yölläkin nauttia kaivattunsa näöstä. Näin kärventyneenä jumala ponnahti pystyyn ja, huomaten että sana oli syöty ja lupaus rikottu, hän kovaonnisen puolison suuteloista ja käsistä heti äänetönnä lensi pois.