Kolmas kirja.
Don Balascon huviretki.
Neljästoista luku.
Suunnitelma kypsyy.
Tukahuttaen mielenliikutuksensa mutisee espanjalainen. "Minun täytyy nukkua. Minun täytyy olla vahva huomenna. Minun pitää voittaa itseni, jotta voin voittaa heidät", ja niin sanoen jättää hän puutarhan, missä hän on pitänyt neuvottelunsa Asmodeuksen [piru] kanssa, menee leveitä portaita ylös ja astuu huvilaan, jonka ovet ovat yhä auki, sillä vaikka yö on jo jotensakin pitkälle kulunut, ei osa vieraista ja suurin osa palvelijoita vielä ole mennyt makaamaan.
Kohteliaasti eväten Blackeleyn kehoituksen istuutumaan ja polttamaan sikarin hänen kanssaan, menee Estrabon suuren eteisen läpi ja portaita ylös, missä avun enkeli hänet kohtaa.
Se on pikku Gertie, joka sanoo: "Kuulin Rexiltä, että teillä oli hermokipuja, ja olen ottanut mukaani jotakin, joka voi auttaa teitä nukkumaan. Te todellakin näytätte olevan sen tarpeessa. Parka! Teillä on täytynyt olla hirmuiset tuskat!"
Kasvot, jotka hän näkee, näet osoittavat jälkiä rajusta mielenliikutuksesta. Balasco näyttää äkkiä vanhentuneen. Hänen silmissään on raivokas ja kärsivä ilme, hänen huulensa vavahtelevat, ja kädet vapisevat hermokkaasti.
"Tässä on minulla jotakin, jonka tohtori Granite jätti Ramonia varten, jos hän tulisi hermoheikoksi ja levottomaksi. Onneksi on hän tullut niin vahvaksi ja tukevaksi, että pullo on aivan liikuttamaton."
Hän ojentaa espanjalaiselle pienen morfiiniruiskun ja pullon, jossa on nimilappu: "Magendien morfiiniliuosta" "Kymmenen tippaa tätä", sanoo hän kokeneen sairaanhoitajattaren varmuudella, "on kolmasosa grammaa, ja se on parahultainen annos; mutta jos se ei tuottaisi lepoa, niin ottakaa tunnin kuluttua kymmenen lisää."