"Oo, Billy!"
"Ajatteletko taasen kehoittaa minua rupeamaan työtä tekemään?"
"En, Billy!"
Heidän silmänsä kohtaavat toisensa, ja nuori mies kuiskaa: "Mitä nyt?
Itketkö?"
Vastaukseksi änkyttää tyttö: "Billyni! Minä… minä olen ollut niin onneton!" Mutta ei ole sitä enään, sillä väkevät käsivarret, joita hän rakastaa, ympäröivät hänet, ja hänet painetaan leveää rintaa vastaan, jota hän on ikävöinyt, ja huomaa olevansa siinä niin onnellinen, kuin nainen voi olla.
Mutta tämä on hirmuinen näky don Estrabonille, joka juuri sattuu kulkemaan ohi, ja se herättää rajuja intohimoja hänen rinnassansa.
Hän horjuu pois ja mutisee itseksensä: "Billyni! Minun Billyni! Hän tahtoi lähteä sotaan. Jospa autettaisiin häntä siihen!"
Niin sukeltaa hänen nopeatajuisissa aivoissansa esiin viekas neuvo hänen saatanalliselta majesteetiltansa, hänen silmänsä loistavat vahingonilosta, ja hän nauraa matalaa, soinnukasta naurua ja mutisee pehmeällä etelämaisella murteellansa: "Minun Billyni tahtoi lähteä Kuubaan! Dios mio! Hän on saapa tulla sinne!"
Niin kuljeksii Estrabon ympäriinsä neuvotellen Mefistofeleen [piru] kanssa, siksi kunnes hän sattuu luomaan silmänsä Lentokalaan, jolloin don Balasco hitaasti, paussi joka sanan välissä, ikäänkuin kahta ja kahta yhteensovittaen, lausuu: "Jahti… aseet … Varona! Se on sama kuin sissi!"
Mutta päästäen epätoivon huudon oihkii hän sitten: "Mi querida! Mi alma! Se ei voi sinua minulle lahjoittaa takaisin!" Ja äkkiä muuttunein mielentiloin purskahtaa espanjalainen raivokkaaseen itkuun, kuten pikku lapsi, jolta on lelu ryöstetty.