Mutta miehet epäilevät yhä, ja Estrabon kertaa, mitä hän on sanonut, ja tarjoo heille kaksi tuhatta dollaria kullassa — tuhannen dollaria kummallekin.
Hiljaa neuvoteltuansa suostuvat molemmat miehet ehdotukseen, vaikka yhäkin tuskaisella ja vastahakoisella tavalla — mutisten, että he pitävät hengestänsä.
"Noo, enkö minä pidä omastani?" nauraa hän. "Lähtisinkö matkaan, jollei minulla olisi kenraalikuvernöörin allekirjoitusta? Menkää heti höyrypurteen, jossa teidän on palveleminen matruuseina. Teidän toimenne tulee olemaan sama Lentokalassa. Ei mitään muuta."
"Mitä, siinäkö kaikki?" kysyy Pablo kummastuneena.
"Niin — yksi seikka vaan vielä! Niin totta, kuin annatte hyväntahtoisuudelleni arvoa, ette saa polttaa yhtään sikaria, niin kauvan kun olette jahdissa."
"Eikö yhtään sikaria?" puhkeaa Juan sanomaan. "Diablo! Ei yhtään sikaria!"
"Mutta niin monta sikarettia kuin vaan haluatte", vastaa Estrabon.
"Muistakaa, ei sikariakaan, niin totta kuin henki on teille rakas!"
Molemmat miehet poistuvat Pablon kuiskatessa toverilleen: "Santos!
Tämäpä oli kummallinen juttu!"
Sitten kiiruhtaa espanjalainen läheiseen apteekkiin ja ostaa isollaisen määrän opiumia, jolloin hän sivumennen kysäsee proviisorilta, joka on hänen vanha tuttavansa, Magendien morfiiniliuoksen ominaisuuksia.
Hetkistä myöhemmin on hän sähkösanomakonttorissa ja lähettää Havannaan pitkän tärkeän salakirjainsähkösanoman.