Sieltä palaa hän huvilaansa, avaa laatikon, jossa väkevältä tuoksuvat Invinciblesit ovat ja toisen, missä on erinomaisia Imperialesia, ja sanoo nauraen: "Ihmettelen, olenko unohtanut poikasena saavuttamani sikarien kiertämistaidon!" sekä alkaa käsitellä sikareja hyvin omituisella tavalla.
Hän on tavattoman kätevä, ja työ kuluu nopeasti, etenkin kun kummassakaan laatikossa ei ole viittäkolmatta sikaria enempää. Kääriessään ne erityiseen pakettiin sanoo hän hymyillen: "Nämät Imperialesit hienoille herroille ja nuo Inrinciblesit niille miehistöstä, jotka pitävät tupakoimisesta."
Kymmenen minuuttia myöhemmin on hän höyrypurressaan, missä suurikorvainen Juan ja tämän toveri odottavat häntä.
Juuri veneen irtautuessa rannasta tulee eräs konttoristi juosten konttorista tuomaan hänelle Havannasta saapunutta tunnustusta, että hänen sanomansa oli otettu vastaan.
Espanjalainen hymyilee tyytyväisesti silmäillessänsä sen läpi, ja purren höyrytessä Smaragdisaareen päin, asettuu hän päiväkatoksen alle ja syöpi kevyen lunchin, jonka hän on antanut lähettää muutamasta ravintolasta, hänen aikansa kun on ollut liian kallis ruuan ja juoman nauttimiseen tuhlattavaksi.
Syödessään tuumiskelee hän.
Ajatuksissaan liittää hän toisen erikoisseikan toiseen saadakseen suunnitelmansa niin täydelliseksi kuin mahdollista ja mutisee: "Samanlainen tapaus, aivan samanlainen tapaus!" Sitten heittää hän tutkivan katseen miehistöön. Koneenkäyttäjä ja peränpitäjä ovat espanjalaisia neekerejä, jotka jo kauvan ovat olleet hänen palveluksessansa ja ovat häneen kiintyneitä, koska hän on antelias isäntä. Heidän kanssaan on hän jo puhunut. "Toiset tekevät, mihin heitä käsken", ajattelee hän; "toiset molemmat tietävät, mikä heidän velvollisuutensa on, ja mitä he saavat, täyttääksensä sen."
Kello on nyt lähes kuusi. On yhäti tukahduttavan kuuma, mikä ei ole tavatonta näissä seuduin kesän alussa. Vaikka aurinko on jotensakin alhaalla taivaanrannalla, on hirmuisen tukala ilma, eikä mitään maatuulta ole vielä alkanut puhaltaa.
Siitä näkyy pian selviä todisteita. Purren lähetessä Smaragdisaaren maallenousulaituria, saattaa Balasco nähdä, että kaikki mr Vanstonen verannalla olevat naiset lakkaamatta käyttävät viuhkojansa, vaikka heidän pukunsa ovat ohuet kuni hämähäkinverkot.
Hän katselee ympärilleen ja havaitsee jotakin, joka tekee hänet sangen tyytyväiseksi. Lentokala on ankkuria heittämäisillänsä, selvästi vasta Korallisaarelta tultua. Sen kannella keksii hän Varonan ja Severancen, jotka hiljakseen kävelevät päiväkatoksen alla, ja Jack Blackeleyn, joka istuu saranatuolilla laiskeliaasti tupakoiden ja itseään leyhyttäen. Estrabon antaa käskyn peränpitäjällensä, — Figaro muuttaa heti suuntaa ja liukuu jahdin luo, tämän juuri ankkuria laskiessa.