"Lähettäkää hänet vaan alas, kapteeni, minä kyllä pian otan selvän, mihin toveri kelpaa!" vastaa hilpeä Skotlanniksi murtava ääni. Ankkuri on nyt nostettu ja Thomas soittaa kelloa, jonka jälkeen Lentokala lähtee etsimään viileyttä Golfvirran aukeilta kulkuvesiltä.
Kaiken tämän havaitsee kiikarilla lohduttamaton nuori nainen eräästä Vanstonen huvilan yläkerroksen ikkunasta. Miss Gertie odottaa, että nuori Varona tulisi, mutta hän ei tulekaan.
"Eiväthän he lähetä ketään maihin", mutisee hän pettyneenä. "Oo. Herra Jumala, nyt nostavat he ankkurin!" Hän sieppaa olkihatun ja hyökkää rappusia alas, vaikka ompelijatar huutaa hänen jälkeensä: "Olen valmis nyt koettamaan, miss."
"Olen pian takaisin!" kirkuu Gertie vastaukseksi ja kiiruhtaa puutarhan kautta rantalaiturille, juuri parhaiksi nähdäkseen Lentokalan katoavan näkyvistä muutaman matalan vihreän saaren taakse puolen peninkulman päässä sieltä.
"Miksei hän tullut maihin, kun minä pyysin häntä?" puhkeaa hän sanomaan. Niin lentää yht'äkkiä kamala ajatus hänen mieleensä. "Ramonillla on nuo aseet mukanansa — ehkä hän menee niiden kanssa Kuubaan samalla." Ja seuraten tavallista naisten logiikkaa pelästyy hän kovin ja ajattelee: "Tuo kauhea Balasco! Hän on niin innokas isänmaanystävä ja kiihdyttää tietysti Ramonia muistutuksilla hänen velvollisuudestansa! Ramonhan sanoi, että nuo aseet saattoivat olla Kuuban elinasia. Hän menee johonkin niiden kanssa. Hänellä ei ollut rohkeutta sanoa minulle jäähyväisiä — se olisi musertanut meidän kummankin sydämet." Hän on pyörtymäisillään ajatellessaan Toveria ja mutisee valkoisin huulin: "Espanjalaiset murhaavat kaikki vankinsa."
Mutta tässä kohtaa hänet lohdutuksen säde.
Hän kuulee laiturin luota äänen, joka sanoo: "Hyvä, nulikka, jos olet sovittanut sen puutarhavaunullisen hyvästi veneeseen, niin lähdemme Sisiliskoon."
Se on Masticin ääni, tuon kiltin tullisalapoliisin, joka oli luvannut suojella Ramonia vaarasta.
Gertie kiiruhtaa laiturin reunalle ja huutaa innokkaasti: "Mr Mastic! Mr Mastic! Kiiruhtakaa ja tulkaa tänne, minulla on jotakin teille sanottavaa! Muistattehan minut, Gertie Vanstonen, joka puhelin teidän kanssanne lunchia syötäessä joitakuita päiviä sitten?"
"Niin, muistan teidät sangen hyvin", vastaa tullivirkamies. "Tulen silmänräpäyksessä. Sinä pysyt veneessä, lurjusnulikka!" Ja niin sanoen hyppää hän maallenousulaiturille, kiiruhtaa portaita ylös, yhä poltellen yhtä Estrabonin sikareista ja sanoo: "Palvelukseksenne, miss Gertie, mitä voin tehdä hyväksenne?"