Hän menee keulan puoleen. Pari miehistöstä makaa nukkuen kannella.
Sitten kuulee hän Thomasin äänen ohjaushytistä sanovan: "Tekö se olette. Balasco? Lähettäkää tänne peränpitäjänne ottamaan ruorirattaan haltuunsa. Olen niin kirotun uninen, etten voi nähdä Hietasaaren majakkaa." Kun hän tulee hänen luoksensa, murisee kapteeni: "Kas tässä! Ottakaa ruori itse. Tulimaista, olen niin kuolonväsynyt, etten voi nähdä, minne kompassi osoittaa. Huutakaa peränpitäjätänne! Sanokaa hänelle, että hän ohjaa takaisin Smaragdisaarelle. Hän tuntee väylän yhtä… hyvin… kuin minä…" Viime sanat ovat yhtä pitkää haukotusta.
"Varmaankin." sanoo Balasco ja tarttuu ruorirattaaseen juuri paraaseen aikaan, sillä laivurin pää vajoo rinnalle. Hän horjuu pitkälle, topatulle, ohjaushytin perimmässä osassa olevalle penkille ja seuraavana silmänräpäyksenä kuuluvat hänen kuorsauksensa tahdissa koneen lyöntien kera.
Mutta Balasco ei muuta jahdin suuntaa, vaan se kiitää yhäti lounaaseen, suoraan Kuuban rannikkoa kohti.
Hetkisen kuluttua tulee hänen peränpitäjänsä ylös ja sanoo: "Antakaa minun astua sijaanne, señor!"
Hänelle sanoo Balasco: "Pidä samaa suuntaa!"
"Por dios!j Se veisi meidät pikkusen lännenpnolelle Havannaa — me ohjaamme suoraan Kuubaa kohden."
"Niin", vastaa Balasco. "Suoraan Kuubaa kohden. Minun täytyy olla siellä huomisaamuna varhain. On kysymyksessä hyvin tärkeä asia, ja saat viisisataa dollaria, jos täytät käskyni."
Pian sen jälkeen huutaa hänen neekerikoneenkäyttäjänsä aukinaisen ikkunan kautta konehuoneesta: "Minun on pakko hoitaa konetta yksinäni. Skotlantilainen on nukkunut."
"Sangen hyvin", vastaa don Balasco. "Lämmitä vaan niin kovasti, kuin suinkin voipi."