Neljän nukkuvan herran asennot, kun he siinä makaavat kumossa sohvilla ja tuoleilla keskellä pullojoukkoa, joka seisoo korjaamattomalla päivällispöydällä, näyttävät näet todistavan aterian loppuneen suuremmanpuoleisilla juomingeilla.
"Eivät, he eivät ole juovuksissa!"
"Eivätkö?" puhkeaa Indra ihmettyneenä sanomaan, sillä hän on koettanut herättää Rexiä pudistelemalla häntä ja huutamalla: "Etkö häpeä, Rex? Olen ihan kummissani tähtesi! Se on häpeällistä!"
Estrabonin sanat kuullessaan pysähtyy hän, katsoo tarkemmin nuorekkaita kasvoja, joittenka sihnänluomet ovat suljetut, ja liikkumatonta vartaloa, ja kirkasee kauhistuneena; "Laupias taivas! He ovat kuolleita!"
"Eivät, kuolleita eivät he ole!"
"Eivät kuolleita!" Hän kuuntelee Rexin sydäntä ja mutisee: "Jumalan kiitos! — Hän hengittää, mutta niin hitaasti ja raskaasti." Rex, samaten kuin toisetkin, osoittaa niitä oireita, jotka seuraavat morfiiniunea, mutta siitä ei tiedä Indra, vaan jatkaa tuskaisesti: "He ovat varmaan sairaita. He hengittävät niin raskaasti! He ovat ehkä kuolemaisillansa!"
"Aivan oikein, — he ovat kuolemaisillansa", sanoo espanjalainen.
"Laupias Jumala! Mitä voimme tehdä pelastaaksemme heidät?"
"Minä en voi mitään tehdä! Te voitte tehdä kaikki!"
"En ymmärrä teitä. Mutta tehkää jotakin, tehkää jotakin… pian! Don Balasco, pyydän hartaasti! Mikä heillä on? Kiiruhtakaa ja tehkää jotakin!"