"Ja sen se tekeekin"; huudahtaa nuori mies. "Mutta nykyisissä oloissa ei minulta olisi kunniallista sanoa mitään. Jos elävänä tulen takaisin levottomuuksista ja vaaroista synnyinsaari-paraltani, olen hänelle sanova, että aina olen ollut hänen orjansa ja ihailijansa." Ja etelämaalaisen vilkkain elein jatkaa hän: "Hänestä tulee viehättävän kaunis. Jos saan elää…"
"Niin, en tahtoisi naittaa häntä nyt samassa", sanoo vanhempi mies. "Mutta jos te nyt lähtisitte pois hänen luotansa, ei Gertie enää olisi onnellinen. Jokainen tieto, jokainen sähkösanoma Kuubasta olisi levottomuus, uhkaus hänelle. Hän tietää, etteivät espanjalaiset ota vankeja. Hän tietää, ettei siellä raivoa sota, vaan verilöyly. Te olette itse sanoneet, ettei Kuuba tarvitse väkeä, vaan aseita. Eikö tämä — minä olen rikas, teidän ei tarvitse kursailla — tämä apuraha Cuba Librelle olisi suuremmaksi hyödyksi, kuin teidän yksityispalveluksenne. Valitkaa. Tehkää, minkä pidätte isänmaatanne enimmän hyödyttävän. Tarjotkaa joko tämä tai oma henkilönne Kuuban juntalle."
"Olen ikävissäni sanoessani että rahat olisivat enimnäksi hyödyksi maalleni", sanoo nuori mies.
"Hyvä. Luulenpa parin vuoden levon ja rauhan ylhäällä pohjoisessa tekevän teille hyvää. Minä hankin teille paikan pankissa", sanoo amerikkalainen asioimismiehen ripeydellä. "Asia on päätetty. Kiitos, — olette ottaneet kiven sydämeltäni. Ehkä on parasta, että menette kertomaan Gertielle, ettette aijokaan lähteä. Tyttönen tulee laihemmaksi päivä päivältä."
"Minunko tähteni", puhkeaa Varona sanomaan ilosta loistavin katsein. Ja hän kiitää puutarhan läpi etsimään miss Gertietä, joka istuu kookospähkinäpuun alla.
Kun mr Vanstone tulee salonkiin tästä keskustelusta, vastaa hän Blackeleyn kysymykseen: "Niin, me matkustamme kaikki pohjoiseen. Haluan päästä pois täältä. Täällä olemme liian lähellä tuolla olevaa saarta kalvavaa tulta."
"Jonain kauniina päivänä", sanoo nuori mies, "olemme pakoitetut sammuttamaan sen! Se on meitä liian lähellä, jotta antaisimme sen palaa!"
"On omituinen tosiasia", huomauttaa Vanstone, "että vaikka on niin monta amerikkalaista tapettu Kuubassa, ei ole hyvitystä peritty ainoastakaan hengestä. Luonnollisesti en puhu niistä maanmiehistämme, jotka avonaisesti taistelevat espanjalaisia vastaan. He sotivat julmaa kansaa vastaan ja heidän täytyy tyytyä raa'an sodan seurauksiin. Mutta kaikki ne viattomat, jotka saaren läheisyys on saattanut Espanjalaisten kynsiin, — keuhkotautinen poika Massachusettsista, jonka lääkärit olivat määränneet menemään lämpimämpään ilmanalaan, aavalla merellä vasten kaikkia kansainvälisiä lakeja otetun Virginiuksen matkustajat ja miehistö, Speachman Indianasta, Wyeth New Yorkista ja puolisataa lisää konsuliemme vastalauseista huolimatta tapettuja. Ei yhdestäkään näitä murhia ole Espanja antanut mitään selitystä ja hyvitystä, jonka mikään muu suuri valta maailmassa olisi hyväksi katsonut. He tappavat meidät! Me panemme vastalauseen! He pyytävät anteeksi ja tappavat taas."
"Ja kumminkin emme ole pelkurimaista väkeä, me olemme taistelleet urheasti kyllä aikanamme", mutisee Blackeley.
"Niin, ja tulemme vastakin niin tekemään!" huutaa Rex, joka nyt on tullut biljaardihuoneesta. "Eräänä kauniina päivänä ottaa Amerikan kansa vallan omaan käteensä ja lähettää diplomaatit sinne, missä pippuri kasvaa, ja silloin…"