"Olen, miss; ja tämä tässä on mr Mastic, ja täällä on kokkini, kajuuttavahtini, ensimäinen perämieheni ja miehistöni, lurjusnulikka", nauraa luotsi ja lisää: "Ettekö tahdo nousta alukseen, miss?"
"En, kiitoksia paljon", vastaa tyttö, Masticin tehdessä parhaan kumarruksensa ja lurjusnulikan, jolla ei mitään lakkia otettavana, tukkaansa vetäessä ja nauraa hikertäessä. Sen jälkeen jatkaa hän, kumma hermostuneen epäilyksen väre äänessä, mikä herättää salapoliisin kummastelua: "Minä… minä olen tullut ostamaan kaloja aamiaiseksi. Tehän olette… olette kalastaja, luullakseni."
"Hitto eikä kalastaja", puhkeaa sanomaan lurjusnulikka, joka selvästi haluaa ottaa keskusteluun osaa.
"Kuules, poikani", keskeyttää hänen kapteeninsa lauhkealla mutta ilmeisellä äänellä. "Laittaudu keulaan ja pidä suusi kiinni."
"Emme ole kalastajia", lisää Mastic, "mutta jos tarvitsette kaloja aamiaiseksi, niin voi tuo neekerinne, jos hän johonkin kelpaa, kahdessakymmenessä minuutissa hankkia teille koko kannannaisen tuolta niemen luota."
"Odottakaa, me teemme sen teille", sanoo Alligaattori-Pete, palveliaana kaunottarelle.
Mutta juuri samassa kirkasee lurjusnulikka, joka myöskin tahtoo tekeytyä tärkeäksi: "Ohoi, tullikamari, liinaa vene eteenpäin!"
"Tullikamari" sanan vaikutus tyttöön on silmänräpäyksellinen. Ruusut poistuvat poskilta, hän kalpenee äkkiä ja kumman tuskainen ilme tulee hänen kauniisiin silmiinsä hänen änkyttäessään: "Tekö… te olette tullivirkamies?"
"Niin, miss", vastaa Mastic, kiroillen itsekseen poikaa, joka on ilmaissut hänen ammattinsa henkilölle siitä perheestä, jota vakoilemaan hän oli tullut. "Yhdysvaltain tullivirkamies salakuljettajia etsimässä."
"Ahaa! Siinä tapauksessa en tahdo ottaa teitä pois velvollisuudestanne… enkä salakuljettajista", sanoo nuori nainen. "Goliah, päästä köysi!" huutaa hän sitten, ja vene liukuu värehtivän vedenpinnan yli, vieden pois kauniin näyn.