Kulkiessaan eteenpäin Masticin sivulla ihmetyttää nuori tyttö tätä sanomalla: "Luulisi, että nämä saaret ovat hiljaisen levon ja rauhan tyyssijoja! Ja niin olisikin, jollei murhaava sota raivoaisi tuskin sata peninkulmaa täältä Golfvirran toisella puolella, mistä jotain sen verisestä kurjuudesta ja epätoivosta ajelehtaa tännekin luoksemme."
Salapoliisi ei vastaa, vaan ainoastaan kummastuneena haristaa silmänsä, sillä tytön käytöksestä ilmenee sisällinen kiihtymys. Mutta kohta sen jälkeen on miss Vanstone selvästi lannistanut mielenliikutuksensa, sillä hän jatkaa: "Isä piti parhaana jättää koko asia minun huostaani", ja lisää viehättävästi vääntäen kasvojaan: "Ihmiset yleensä antavat minun saada tahtoni täytetyksi, näettekös."
"Sitä en ihmettele", selittää salapoliisi hymyillen. "Se joka voisi teiltä jotain kieltää, ei olisi arvollinen olemaan edes indiaani."
"Olen iloinen, että niin arvelette", vastaa nuori nainen. "Menkäämme huvilaan, siellä" — hänen äänensä kevyesti värähtelee — "siellä on minulla jotain teille kertomista. Sitten isä itse tervehtii teitä Kookoslehtoon tervetulleeksi."
"Hyvin hauskaa oli kuulla sitä", keskeyttää Mastic, "sillä olin peloissani, että saisin käyttää käsirautoja."
"Käsirautoja! Käsirautojako haavoitetulle? Se olisi liian julmaa, liian hirveätä!" änkkää tyttö, samalla kun hänen solakka vartalonsa vavahtaa. Mutta niin muuttuu hänen ryhtinsä käskeväksi, hänen silmänsä salamoivat närkästyksestä ja hän sanoo ylpeästi: "Tulkaa sisään, saatte itse nähdä!"
Seuraavana silmänräpäyksenä seisovat he huvilan leveällä verannalla ja Mastic näkee, että mr Vanstonen asunto on rakennettu aito etelämaiseen tyyliin. Ympäri sen, paitsi takasivulla, on valtava veranta. Sen läpi menee pylväskäytävä, josta sen suuret ilmakkaat huoneet ovat myös yhteydessä keskenään leveän talon toisesta päästä toiseen kulkevan käytävän kautta. Korkeat ikkunaovet päästävät kaikista alakerroksen huoneista vapaasti verannalle. Koko talo on varustettu keveillä korihuonekaluilla; lattia on paneelilla pantu ja pienten mattojen peittämä. Päiväntasaajaseutujen mukavuus sekoittuu lauhkean vyöhykkeen luontevuuteen.
Masticin astuessa sisään tuntuu joka ikkuna olevan auki, ja leudot, mutta kumminkin virkistävät tuulenhenkäykset tuovat mukanaan kypsyvien hedelmien ja kukkien tuoksua.
Mutta nuori nainen ei anna hänelle paljon aikaa katselemiseen, selvästi on hänellä kiire puhelemaan asiasta, joka painaa hänen mieltään. Hän sanoo vakavasti, hetkisen mietittyään: "Ylhäällä huoneessani voin paremmin kertoa teille tarinan ja näyttää teille jotakin, joka saa teidät häpeämään tointanne täällä."
"En ymmärrä oikein teitä, miss", änkyttää Mastic seuratessaan Indraa leveitä tammirappusia ylös. Heidän mentyään kalliissa ruukuissa olevilla kukilla ja palmuilla koristetun eteisen läpi avaa Indra viehättävän kammion oven ja sanoo: "Olkaa hyvä ja astukaa sisään."