"Niinpä niinkin", virkkaa Rex, "nyt toisen potilaan tultua. Se on niin Indran tapaista. Vaihtelu huvittaa, se on hänen mielipiteensä. Kun hän oli viisitoistavuotias, oli se Sammy Ranson, paksu poika: hänen ollessaan kuudentoista vuotias, oli Sammy saanut matkapassin ja tämän sijassa vallitsi Julian Sturges, taitavin tanssija Dodsworthin tanssikoulussa; hänen ollessaan seitsemäntoista vanha, oli Sturges pantu toimesta pois, sillä Billy oli Suur-Mogul, ja nyt on Billykin, ilkeä poika, valtaistuimelta kukistettu. Kuka nyt ensiksi tulee?" ja hän katsoo nauraen don Estrabonia.
Miss Vanstone ei näytä tälle puheelle omistavan pienintäkään huomiota, vaikka hänen kasvonsa ovat saaneet kauniin punasen värin, hänen näyttäessä olevan syvästi kiintynyt Pompano à la crèoléensa [ruokalaji].
Mutta Balasco höristää korviansa kaikin voimin kuullessaan "Meidän Billymme" nimen, jota salapoliisi edellisenä päivänä on toitottanut hänen korviinsa, ja kuunnellessaan tekee hän omituisen erehdyksen. Espanjalainen taitaa englannin kieltä sangen hyvin, mutta hän ei tunne New Yorkin nuorison ujostelematonta puhetapaa, ja hänen suureksi riemukseen ja tyydytyksekseen kuulee hän nyt "meidän Billystämme" puhuttavan kuni poikasesta ainakin. Senpä vuoksi karkottaakin hän enemmittä mutkitta ajatuksistaan mr William Arthur Severancen, luullen häntä seitsentoistavuotiseksi poikanulikaksi, joka ei ole hänen huomionsa eikä luulevaisuutensa arvoinen.
Hän ehkä saisi tarkempia tietoja sanotusta herrasta, jollei Rexin puheliaisuus olisi saanut häpeällistä loppua. Mr Vanstone katsahtaa ylös lautasestaan ja sanoo: "Rex, mitäs aivan äsken Gertielle sanoitkaan?"
"Minä tiedän, isä", huutaa Gertie hilpeästi. "Hän sanoi: lasten tulee näkyä eikä kuulua."
"Niin, nyt sanon minä aivan samoin!" selittää isäntä ja antaa painoa sanoilleen tuimasti rypistämällä silmäkulmiaan, niin että nuorempi Vanstone vaikenee ja kiinnittää mielensä yksinomaan ruokiin. Poikamaisesta pilanteosta vapautettuna voivat seuran muut jäsenet häiritsemättä jatkaa iloista keskusteluaan, minkä kestäessä Balasco omistaa suurimman osan ajastaan vieressään istuvalle miss Indralle, jonka veitikkamaiset silmäykset, suloiset eleet ja iloinen pakina täydentävät hänen muotokuvansa alkaman valloituksen. Mutta Balasco ei uskalla vielä Indralle kertoa valokuvasta. Se saa jäädä tuonnemmaksi, ajattelee hän, kun… ja hänen silmänsä kiiltävät intohimosta, joka on koko hänen Espanjalaisen sydämensä vallannut.
Kahvin jälkeen otetaan hänen erinomaisia sikarejaan esiin, ja Granitekin hymyilee hyvänsuopaisesti niiden sinisten savurenkaiden läpi ja sanoi: "Tämä on ainoa myrkky, jota itselleni määrään."
"Määrätkää sitten tuolla ylhäällä olevalle potilaallennekin", virkkaa Gertie innokkaasti ja hämmästyttää lääkäriä sanomalla: "Ramon on kerjännyt ja pyytänyt sikareja aina siitä saakka, kun hän tointui tainnoksista."
"Suuri Jumala! Et kait toki ole niitä hänelle antanut?" mutisee Granite kauhistuneena.
"En, mutta lapasin hänelle parisen niin pian…"